Kunhan ei vain takaisin tuohon kolkkoon, lohduttomaan välinpitämättömyyteen! Kunhan vain saisi pitää hänet, joka merkitsi elämää, liikuntoa, herätystä sietämättömästä unteluudesta!
Hänen sanansa ja eleensä kävivät yhä intohimoisemmiksi.
Hän oli unohtanut herttuat ikkunakomeroon, unohtanut sen varovaisuuden, jonka oli itselleen luvannut.
Jeanne ei ollut ymmärtävinhän häntä. Hän painoi katseensa alas, jottei kuningas näkisi sitä voitonylpeyttä, mikä loisti hänen silmistään.
"On jo myöhä, sire, minun täytyy lähteä kotiin. Äitini odottaa minua."
"Entä miehenne, madame?"
Kuningas kysyi tätä vihaisella ja kärsimättömällä äänellä.
Ei mitään esteitä enää, ei mitään vastuksia!
"Mieheni on matkoilla, sire. Hän on jättänyt minut äitini huostaan."
Ludvig hymyili varmana asiastaan. Mikään Madeleine Poisson ei voisi olla esteenä hänen tiellään.