"Etkö vieläkään ole päässyt kurkkukatarristasi? Sinun pitäisi kysyä neuvoa lääkäriltä, Jeanne. Lähettäisin luoksesi jonkun henkilääkärini, ellen pelkäisi —"
Jeanne tiesi heti, mitä kuningas tarkoitti.
"Ei ei, sire. Ei millään muotoa. Se lääkäri, joka hoiti minua jo lapsena ollessani, on käskenyt minun juoda sellaisissa tapauksissa hyvin lämmintä maitoa. Minä tottelen häntä."
He olivat tällä välin tulleet parin uhkeasti koristetun huoneen läpi siihen "pikku suojien pieneen galleriaan", josta kuningas piti erityisen paljon.
Tämän gallerian vieressä oli "vihreä holvihuone", jossa aterioitiin metsästysretkien jälkeen.
Jeanne ihaili hyvin ymmärtävästi Lancretin, Vanloon, Boucherin ja De
Troyn metsästystauluja.
"Mistä olet saanut kaiken tuon viisautesi, pikku Jeanneni?"
Ja Jeanne kertoi eno Tournehemin kokoelmista, omista piirustuksistaan ja kaiverruksistaan ja pyysi saada joskus kaivertaa hänen majesteettinsa muotokuvan Nattierin maalauksen mukaan.
Keskustelun kuluessa Jeanne esitti niitä uusia taidekokoelmia koskevia ajatuksiaan, jotka olivat syntyneet hänen älykkäässä päässään, ja puheli suuria rakennustaiteellisia töitä tarkoittavista suunnitelmistaan, ja kaikki tapahtui niin asiallisesti ja yksityiskohdittain, kuin hän olisi vuosikausia pohtinut näitä kysymyksiä.
Kuningas oli pelkkänä korvana. Hänen mielestään aika kului siivin. Hän tunsi, ettei hän ollut saanut tällaista iloa ja onnea pitkiin aikoihin. Mikä nautinto olikaan keskustella niin ihanan ja lisäksi aito sivistyneen naisen kanssa!