Varjo hiipi kuninkaan kasvojen ylitse, kun hän ajatteli, miten vähän hänen perheensä välitti hänen mieliaskareistaan, hänen pienistä, nimenomaan hänen makunsa mukaan järjestetyistä sopukoistaan.
Ani harvoin hänen lapsensa kävivät tässä hänen kallisarvoisessa turvapaikassaan, ja Maria Leszczynska ei ollut moniin vuosiin astunut jalallaankaan näihin pikku suojiin. Eipä hän edes siihenkään aikaan, jolloin heidän avioliittonsa vielä oli ollut onnellinen, ollut milloinkaan ottanut osaa siihen, mikä oli huvittanut häntä.
Katsellessaan tarkkaavasti taideveistoksia, jotka olivat erinomaisen taitavasti sovitetut huoneiden vähäisen korkeuden mukaan, Jeanne kysyi kuninkaalta, eikö hänen korkeutensa kruununprinsessa ihaillut pikku kammioiden kaikkia ihanuuksia.
Kuninkaan suupieliin nousi katkera piirre.
"Uskotko minua, Jeanne, kun sanon sinulle, että Maria Raphaela on silmäänpistävän välinpitämätön kaikesta siitä isällisestä huomaavaisuudesta, jota koetan hänelle osoittaa?"
"Kuinka se on mahdollista, sire?"
"Mikä ei ole mahdollista henkilöille, jotka ovat kruununprinssin ja hänen jesuiittojensa vaikutuksen alaisia! Todennäköisesti minun poikani ja Mirepoix ovat kertoneet Maria Raphaelalle niin monta hirveää ja pöyristyttävää juttua pikku kammioista, ettei hän katso siveyskäsitteittensä mukaiseksi käydä niissä. Kolmannen kehoituksen johdosta suvaitsi miniäni vihdoinkin eilen astua kruununprinssin turvissa tänne jalopeuranluolaan."
Ludvig nauroi katkerasti.
Sitten hän kietoi käsivartensa Jeannen ympäri ja painautuen tätä vasten kuin turvaa etsien sanoi syvän surullisesti:
"Sinä et tiedä, sinä et osaa aavistaa, kuinka rajattoman yksinäinen ja surullinen usein tunnen olevani, kun kuolemanpelko ja kuolemankaipuu yhtaikaa ahdistavat rintaa. Sinä et saa milloinkaan hyljätä minua, sinun täytyy aina pysyä minun luonani. Lupaa minulle se, Jeanne!"