Raihnas, hintelä rouva Poisson itki kovalla äänellä kivusta ja koetti turhaan irtautua vävynsä puristuksesta. Lapsi uikutti nyt hiljaa, puolitorkuksissa.
"Päästä hänet, Charles! Menkää, Madeleine! Minä puhun hänen kanssaan."
Madeleine Poisson, jolla oli lapsi sylissä, läksi huoneesta enemmän hoippuen kuin astuen. Hän oli niin hädissään, että tuskin pysyi pystyssä.
"Mikä peto, mikä villipeto!" mutisi hän hampaittensa välistä. "Jumalan kiitos, että Tournehem on täällä."
Charles oli lysähtänyt erääseen avaraan siniseen nojatuoliin. Hän piti käsiä kasvoillaan ja voihki kovasti.
Tournehem meni hänen luokseen ja laski kätensä hänen olkapäälleen.
Hän oli päättänyt sanoa onnettomalle miehelle totuuden, jonka tämä kerran kuitenkin saisi kuulla.
"Rakas poikani, kuuntele minua niin tyynesti kuin voit."
"Missä on minun puolisoni? Jumalan nimessä, eno, sanokaa, mihin olette vieneet puolisoni!" huusi Charles kuuntelematta Tournehemia.
Hän istui paikallaan murtuneena miehenä. Kyyneleet ryöppysivät hänen poskiaan pitkin.