Ensimmäinen, jonka eräs lähetti toi jo aikaisin aamulla, kun hän vastikään oli tullut kuninkaan luota, oli eno Tournehemiltä. Hän luki sen lukemasta päästyäänkin.

"Rakas Jeanneni, olen iloinen voidessani lähettää sinulle lämpimimmät onnitteluni. Kuten olen saanut syrjäteitse tietää Luynesin herttualta, ei ole mitään epäilystä, että kuningas on ostanut sinua varten Pompadourin markiisitilan ja että markiisitilan nimi siirtyy sinulle. Tila tuottanee 10—20,000 livreä vuodessa. Tämä kuninkaan jalomielinen teko pyyhkii siis kaikiksi ajoiksi pois sinun porvarillisen nimesi, joka viime aikoina on tuottanut sinulle niin paljon surua. Muuten voin sinulle ilmoittaa, että Pariisissa on eräs puolue, jolla ei ole mitään sinun syntyperääsi eikä sitä vastaan, että kuninkaan vaali on osunut porvarisnaiseen. Kuuluisan, muuten niin ilkeämielisen asianajaja Barbierin lausunto tässä kysymyksessä ei sinusta liene mielenkiintoa vailla, rakas Jeanneni.

Barbier lausui aivan äskettäin eräässä melko suuressa seurassa, jossa ei kuulunut pienintäkään vastaväitettä, että 'tuo madame d'Étioles on kaunisvartaloinen ja hyvin kaunis, laulaa mainiosti, osaa lukemattomia hauskoja lauluja, ratsastaa erittäin viehättävästi ja on saanut erinomaisen kasvatuksen'.

Sinä siis näet, että olet nähnyt kaikki liian synkässä valossa ja että on olemassa eteviä henkilöjä, jotka ymmärtävät antaa arvoa sinun eduillesi myös madame d'Étiolesina. Ja nyt vielä onnitteluni, rakas Jeanne. Sen vilpittömyyttä et voi epäillä."

Toinen kirje oli Voltairelta, jonka satunnaisesta käynnistä Pariisissa
Jeanne ei ollut kuullut puhuttavan.

Aterian aikana, jolloin kuningas ei enää voinut olla esittelemättä rakastajatartaan lähimmille seuralaisilleen ja johon tänään ottivat osaa Richelieu ja Ayen, Boufflersin ja Luxemburgin herttuat sekä Maria Raphaelan hovinainen, madame de Bellefonds, tuotiin Jeannelle Voltairen kirje.

Vasta makuuhuoneessaan hän avasi kirjeen, joka sisälsi runoja
Caesarista ja Kleopatrasta.

Luettuaan kirjeen hän seisoi pitkän aikaa avonaisen ikkunan ääressä. Huumaantunein mielin hän ahmi lämmintä kevätilmaa. Ilon hurmiossa hän silmäili Versaillesin tummiin puistoihin. Voitonvarmana nousi ja laski hänen povensa. Ei mikään hänestä tuntunut saavuttamattomalta tänä suurena hetkenä.

Mutta Voltaire kirjoitti:

"Olen varma, madame, ettei Caesarin aikana ollut ainoatakaan jansenilaista tyytymätöntä, joka olisi uskaltanut moittia sitä, mikä saattoi tehdä kaikki kunnon ihmiset ihastuneiksi, ja että Rooman papit eivät ole olleet fanaattisia tyhmyrejä. Olisin mielelläni halunnut saada kunnian puhella siitä kanssanne, ennen kuin matkustan maalle. Otan onneenne suurempaa osaa, kuin luulette, ja tuskinpa lie Pariisissa ketään, joka sydämellisemmin muistaa teitä. Minä en nyt puhu vanhana, sievistelevänä kauneuden imartelijana, vaan kelpo kansalaisena ja pyydän teiltä lupaa saada toukokuussa sanoa teille pari sanaa Étiolesissa tahi Brunoissa. Suvaitkaa ystävällisesti ilmoittaa minulle aika ja paikka. Kunnioittaen teidän silmiänne, hahmoanne ja neroanne olen teidän, madame,