Molempia näitä kirjeitä kirjoitettaessa oli pöytänä rumpu.
Kysymyksessä oli kuninkaallisen kamariherran ja historioitsijan toimet. Kumpikin oli hyväpalkkainen, ja ne kiihoittivat Voltairen kunnianhimoa yhtä paljon kuin hänen ahneuttaankin.
Kohta hänen tulonsa jälkeen oli madame d'Étioles saattanut vanhan ystävänsä onnelliseksi kuvailemalla hänelle hänen toiveittensa toteutumista, vieläpä enemmänkin: Jeanne antoi Voltairen ymmärtää, että tämä voi olla ihan varma pääsystään akatemiaan, jonne hän oli jo kauan pyrkinyt.
Eipä siis kumma, että filosofi kirjoitti La Vallièren herttualle ja herttuattarelle, joiden linnasta hän oli saapunut Étiolesiin, että hän tärkeiden asioiden vuoksi jää Étiolesiin määräämättömäksi ajaksi.
Nämä "tärkeät asiat" koskivat lähinnä sitä, että hän kietoo tarkoituksiinsa Étiolesin valtiattaren, jonka kauniissa käsissä hänen profeettasilmänsä näkivät Ranskan kohtalon lepäävän, ja eristää häntä niin paljon kuin mahdollista seurustelemasta muiden vieraiden kanssa.
Hänen vilkas, kohtelias ja nerokas keskustelutaitonsa helpotti suuressa määrässä tätä hänen tehtäväänsä.
Jeanne ei antanut vähimmälläkään tavalla ymmärtää, kuinka suuressa määrässä Voltairen erinomainen harrastus häntä kohtaan soveltui hänen omiin suunnitelmiinsa.
Näiden keskustelujen aikana Jeanne itse ei puhunut tuskin ollenkaan, mutta tarkkasi sitä enemmän kaikkea, mitä Voltaire sanoi. Hänen terävä älynsä, hänen oivallinen muistinsa käsitti ja omaksui, mikä hänestä tuntui arvokkaalta ja tärkeältä tänään ja vastaisuuden varalta.
Sen, mikä hänestä näytti tarpeettomalta, hän hylkäsi. Kun Voltaire aterioiden aikana päästi valloilleen sanatulvansa ja jesuiitoilta opitulla kaunopuheisuudella huumasi Jeannen vieraat kertomalla menestyksestään tahi ilkeällä terävyydellään suomi tunnettuja henkilöjä ja säälimättömästi huvitti seurakumppanejaan Pariisin juoruilla, oli Jeannen huomio toisinaan suuntautunut kokonaan toisaalle.
Mutta kahden tai kolmen kesken — Bernis oli usein kolmantena henkilönä — Jeanne osasi taitavasti saada Voltairen luopumaan imartelusta ja leikkivästä ivasta ja johtaa hänet alalle, joka paremmin vastasi hänen kunnianhimoista tiedonjanoaan, nimittäin Voltairen valtiollisiin ja filosofisiin mielipiteisiin.