"Rakas ystävä, siitä voi todellakin olla eri mielipiteitä. Hyljätkää vihdoinkin porvarillinen katsantoinanne. On vanhanaikaista olla katsomatta asiaa meidän kannaltamme. Parole d'honneur, me tarkoitamme teidän hyväänne."
D'Étioles oli vielä kuin pyörryksissä ja sekaisin siitä odottamattomasta kohtaloniskusta, joka häntä oli kohdannut, eikä tiennyt mitä uskoa kaikesta tästä.
Tahdottomana hän antoi Bussyn viedä itsensä pöytään, jonka ääreen muut vähitellen olivat taas asettuneet, ja täyttää hänen kristallimaljansa samppanjalla. Tahdottomasti hän nosti sen huulilleen ja tyhjensi sen nopeasti. Siten hän teki toistamiseen ja vielä kolmannenkin kerran. Hän tunsi, että hänen mielensä keventyi ja että se tuska, joka painajaisena ahdisti hänen sieluaan, tuntui hieman lievenevän.
He näyttivät tosiaankin tarkoittavan hänen hyväänsä! He eivät sanoneet häntä "villipedoksi", kuten rouva Poisson, kun hän raivostui surusta ja epätoivosta, he eivät saarnanneet hänelle järkeä ja yhä vain järkeä, kuten eno.
Kunpa hän vain olisi käsittänyt, mitä he oikeastaan tahtoivat, mitä neuvoja antoivat.
He puhuivat kaikki yht'aikaa. Sellaisia sanoja kuin: "katsoa omaa etuaan, ottaa hyvä maksu syrjäytymisestään", kuului hänen korviinsa, mutta hän ei niitä ymmärtänyt.
"Puhukaa yksi kerrallaan!" huusi Bussy lopulta. "Tehän panette miesparan aivan sekaisin."
"Puhu sinä!"
"Niin, Bussy tehköön hänelle selvää."
"Tehän olette joka tapauksessa veronkanto-urakoitsija d'Étioles", ärsytteli le singe, joka taas otti puheenvuoron, "ja vaikka te sillä vuokralla, mikä teidän on maksettava valtiolle, ette paisu kovin lihavaksi, niin olette ja pysytte te kuitenkin sellaisessa asemassa, jota kohtaan teillä on velvollisuuksia".