Sana veronkanto-urakoitsija sattui kuin pisto d'Étiolesin sydämeen. Hän ei ajatellut ensimmäistä kertaa, että juuri tuo urakoitsijan toimi oli maksanut hänelle hänen vaimonsa. Jollei Jeanne olisi käynyt persoonallisesti pyytämässä kuninkaalta tätä suosionosoitusta, niin Ludvig XV ei kenties milloinkaan olisi oppinut tuntemaan hänen vaimoaan!

Isäntä täytti toimeliaasti Charles Guillaumen lasin, ennen kuin alkoi puhua.

Mutta Bussy epäröi sittenkin. Oli tosiaankin tukala asia kääntää yht'äkkiä nurin sellaisen miehen käsityskanta ja mielipiteet. Mutta olivathan he velvollisia häntä ja ehkäpä kaikista enimmän itseään kohtaan velvollisia — senjälkeen kuin tämä porvari oli otettu heidän piiriinsä — opettamaan hänelle hienoston siveyslakeja.

"Rakas d'Étioles, luulenpa teidän olevan vakuutetun siitä, että me kaikki tarkoitamme teidän hyväänne", alkoi Bussy epäröiden.

Charles Guillaume nyökkäsi aivan sekaantuneena.

"Olkaa nyt järkevä ja totelkaa meidän neuvoamme! Noudattakaa niitä esikuvia, joita Ranskan aateli antaa teille! Se ei näe tämäntapaisissa suhteissa korkeassa asemassa olevien henkilöiden ja rouviensa välillä mitään häpeää, vaan kunniaa ja hankkii tästä kunniasta suuria etuja asemaansa ja varallisuuteensa nähden. Älkää olko narri, d'Étioles! Menkää ja tehkää samalla tavalla! Sanokaa Ludvig XV:lle: 'kaikessa alamaisuudessa, sire, sanon, että te olette ottanut minulta vaimoni. Pitäkää hänet, mutta antakaa minulle korvaukseksi kreivin arvonimi, asema hovissa ja siten päälle päätteeksi niin ja niin suuri omaisuus!"

D'Étioles oli tähän saakka päältä nähden jääkylmän levollisesti tuijottanut eteensä, toisten ihaillen kuunnellessa Bussyn sanoja. Huuto ja kilisevä ääni häiritsivät hartaita kuulijoita. Charles Guillaume oli Bussyn sanoessa viimeisiä sanojaan tarttunut suureen lasiin ja heittänyt sen päin puhujaan, niin että vaahto roiskui pitkin hänen kasvojaan ja lasi kilisten putosi lattialle.

Valkeana ihan huuliin saakka Charles Guillaume seisoi täydessä pituudessaan ja mittasi muita, yhtä toisensa jälkeen, epätoivoisin ja halveksivin katsein.

Sitten hän riensi taakseen katsomatta pengermän portaita alas metsistynyttä viiniköynnöskujaa myöten tielle, jota pitkin oli tullut Pariisista.

* * * * *