Herra de Tournehem saapui Étiolesiin kaksi viikkoa senjälkeen, kun hänen sisarenpoikansa vielä masentuneempana, kuin hän oli eronnut hänestä Hôtel dés Chèvresissä, oli tullut hänen luokseen pieneen maataloon, joka sijaitsi lähellä Pariisia.
Osallisena Charles Guillaumen avio-onnettomuuteen hän oli koettanut jos millä keinoin lohduttaa tuota surkuteltavaa ja katkeroitunutta miestä.
Sitä, mitä Charles häneltä pyysi — että Tournehem palauttaisi hänelle takaisin Jeannen — hän ei mitenkään voinut toteuttaa.
Ei edes sitä oikeudenpäätöstä, jolla avioliitto purettiin, Tournehem ollut kyennyt estämään.
Kesäkuun 16 p:nä asianajaja Collin toi päätöksen Étiolesiin: Charles Guillaume kadotti, paitsi puolisonsa, pesään tuodut myötäjäiset, 30,000 livreä.
Jeanne huokaisi helpotuksesta. Tämäkin loukkauskivi oli lopullisesti raivattu tieltä!
Poissonin perhe vietti kaikessa hiljaisuudessa ilojuhlaa, jossa Madeleine, joka maaseudun ilmasta huolimatta huononi päivä päivältä ja ryki niin, että sitä oli surkea kuulla, vuodatti liikutuksen kyyneliä, ja François piti pojalleen Abelille pitkän, rehentelevän puheen, jonka ydinkohtana oli, että veljen pitäisi olla sisarensa kaltainen kunnianhimossa ja päämäärän saavuttamisessa.
Voltaire, joka kuuli puhuttavan näistä isällisistä neuvoista, ajatteli ilkeästi: — Kenties Poissonit aikovat tehdä jälkeläisestään prinsessa Henrietten rakastajan! Poika onkin aika kaunis siihen ammattiin! Siitä koituisi Maria Leszczynskalle oikea makupala, jonka soisin tuolle hurskaalle naiselle. —
Mutta tuo ovela kettu varoi ilmaisemasta ajatuksiaan.
* * * * *