Jeannen pyynnöstä oli herra de Tournehem tuonut Pariisista muassaan sukulaisensa, madame d'Estradesin.
Nuori leski, jonka mies oli kaatunut Dettingenin taistelussa, oli hänen sisarensa Charlotte Le Normantin miniä ja kuului siis niihin sukulaisiin, jotka kuninkaan luvalla saivat käydä Étiolesissa.
Tämä ruma ja ainaisiin juonitteluihin taipuvainen nainen ymmärsi mainiosti salata oikean luonteensa, mielistellä madame d'Étiolesia, vieläpä päästä tämän hyväksi ystäväksi.
Siinä onnentunteessa, minkä kuninkaan päivä päivältä entistä hehkuvammiksi käyneet kirjeet ja yhä tiheämmät voitonsanomat sotanäyttämöltä herättivät Jeannessa, ei tämä huomannut, miten terävästi madame d'Estradesin silmät pälyilivät häneen, miten huolellisesti hän tarkasti niiden kirjeiden lukumäärän, jotka saapuivat Flanderista, ja miten hän, vaikkakin turhaan, pani liikkeelle kaikki keinonsa siepatakseen edes jonkun näistä kuninkaallisista kirjeistä.
Myöskin Richelieu kirjoitti usein, kuten madame d'Estrades jo ensimmäisinä päivinä Étiolesissa oleskellessaan oli pannut merkille.
Richelieu oli ollut kuninkaallisen herransa kaikkien lemmittyjen hyvä ystävä. Se, että hän tahtoen tai tahtomattaan oli tunnustanut myös madame d'Étiolesin sellaiseksi, oli lähentänyt häntä kuninkaaseen, joka sotaretken aikana eli erittäin hyvässä sovussa herttuan kanssa ja mitä innokkaimmin lietsoi tämän alkavaa ystävyyttä Jeannea kohtaan.
* * * * *
Sillä aikaa kun Étiolesin linnassa tällä tavoin punottiin hienoja ja karkeita säikeitä tulevaisuuden varalta, salaiset intohimot hehkuivat, juonittelu hiiviskeli kuulumattomin askelin, markiisi de Gontaut ja abbé Bernis opettivat kuninkaallisen herransa käskystä Jeannelle hovikieltä ja -tapoja, marssi Ludvig XV voittajana Tournayhin.
Seuraavat viikot toivat muita, yhä vain uusia voitonsanomia.
Lowendal hyökkäsi äkkiarvaamatta Gentin kimppuun, Brügge antautui,
Termonde ja Ostende joutuivat Harcourtin herttuan ja Lowendalin käsiin.