ANTTI (suruisesti). Tämä ilta saatti välillemme kuilun, kuule, Anna rakas, syvän juovan väliimme se sai. Sinä rikas, minä köyhä poika, arvaat itse mitä tarkoitan. Minun täytyy talosta nyt pois, tiesi ehkä tänä iltana, niin se kuului isäsi käsky. Emme toisiamme saa enää puhutella, saanemmeko edes nähdäkään. Isäsi on tarkkuudessaan sokea muulle kaikelle paitsi rahalle, arvolle.
ANNA (panee kätensä Antin olkapäälle ja lausuu lempeästi, lohdutellen).
Älä ole murheissasi, Antti!… Eläkäämme vielä toivossa…
ANTTI (lempeästi). Suot siis, armas Annaseni, kumminkin edelleenkin loistaa sielussani kuvasi, joka murheen mustat pilvet poistaa sumuiselta eloni taivaalta?
ANNA (itkien). Ijäti, o rakas Anttiseni! Älä unhota pois minua!
ANTTI (pitäen Annaa kädestä, laulaa):
En voi sua unhottaa poies,
Vaikk' en ikänän' sua saa,
Sä sydämmessäni olet
Ikuisessa muistossa.
Jos arvossa mä oisin
Ja rikkahitten rinnalla,
Niin totta kerran voisi
Viel' onnenikin kukoistaa!
Esirippu alas.
Toinen näytös.
Somasti paperoitu sali Metsolan talossa. Vasemmalla sivuseinällä kaksi ovea kamareihin. Peräseinällä kaksi ikkunaa, ikkunaverhoineen ja kukka-astioineen. Ikkunain välillä pöytä, jolla on valkoinen liina. Oikealla sivuseinällä kaksi ovea, joista lähempi ovi keittiöön ja ovi peremmällä eteiseen. Huonekalut, kuten piironki, tuolit, kaappi ja keinutuoli, ovat sievää tekoa ja ajanmukaiset.
Ensimäinen kohtaus.