SANNA. Kaikki syövät talon tyhjäksi, mokomatkin tukkijunnarit… mitä tässä ruoaksi laittanee?
(Menevät keittiöön).
Kolmas kohtaus.
(Metsola tulee paitahihasillaan eteisovesta, takki vasemmalla käsivarrella ja oikeassa kädessään kantaen suurta tuohikonttia, jonka asettaa oikeaa sivuseinää vasten keittiön oven pieleen pystyyn).
METSOLA (pyyhkien paitansa hihalla hikeä otsaltaan). Huh turkanen, kun teki kuuman, astuskellessani tuossa helteessä. Ukkonen se lienee ilmassa, ei se muuten noin nyt hiottaisi. (Käy istumaan). Tuntuu täällä toki viileältä, tekee mieli oikein istumaan. (Itsekseen) Mitähän nyt Sanna taaskin saarnaa, kun näin kauan viivyin kirkolla?… Mutta sama se, minä olen isäntä, ja kyllä lahjoistani leppynevät. (Nousee kävelemään). Ei se moni mies vaan vaimollensa osta sellaisiakaan lahjoja… Mutta jotakinhan tuota tarvitsevat hekin tukkikaupan muistoa.
Neljäs kohtaus.
METSOLA, SANNA.
SANNA (tulee kiivaasti keittiöstä). No vihdoinkin olet kotona!
METSOLA. Aikaa sitte jo tulin, eukkoseni. Tuolla ovat tuomiset, kontissa. (Ojentaa kädellään).
SANNA (vihaisesti). Kolme päivää menetit nyt taaskin rikkaa ristiin siellä saamattasi! (Menee lähelle ja tarkastaa Metsolaa silmiin, lausuen ivallisesti) Lienee päässä sentään pohmeloa?