METSOLA (taputtaa Sannaa olalle). Älä turhia puhu, eukkoseni.
Taksotuslautakuntaan kuuluin, eikä sieltä yksi pääse ennen toistaan.
(Lepytellen Sannaa). Kunniaahan siitä sinullekin on, että miehesi
kelpaa asiaan ja tulee kunnan toimiin valituksi.
SANNA (sivulle). Mokomakin neroniekka siinä, vielä älyllänsä kehtaa kerskailla. (Metsolalle) Ei, ei tätä kuolevainen kestä, mokomaakin markkinaelämää! Talvesta saakka sama touhu ollut, sitten tukkikaupan tehtyämme, nyt vaan kiireet yhä yltymässä uitto-töiden joella alettua.
METSOLA (kaivaa takkinsa taskusta sikarin). Ota apua tarvittaessa, onhan tuota kylällä akkoja. (Kävelee edestakasin sytyttäen sikarinsa).
SANNA (nyökytellen päätään). Niinhän sinä sanot aina… Mutta, mistä ruoka riittää koko maailman väelle?
METSOLA (vihasesti). Eihän siitä tuota ole kauan, kun toin ryynikulin kirkolta, tynnyrin silliä ja silavaa.
SANNA (pisteliäästi). Etuako luulet tulevan sitte tästä ruokakaupasta?… Joku maksaa aterian, joku ei; useampi syö velaksi. Litviikin kun taskuunsa vaan saavat, livistävät tipotiehensä.
METSOLA (kärsimättömänä). Mutta hiivatissa, eukkoseni, eihän se nyt liene minun syyni… Ota maksu heiltä ajallansa… älä anna heille velaksi!
SANNA. Naisesta ne viisi välittävät, mokomatkin tukkijunkkarit. Isännän on tiedettävä pitää talossansa parempi komento.
METSOLA (lyö kiukkuisesti nyrkkiään pöytään). No, kyllä minä, hitto, komennan! Otan selvän kohta kaikesta…
SANNA (säikähtyen peräytyy). Ässys sentään, tuota mokomaa, kun säikyttelee tässä ihmiset! Olethan vallan haltijoissasi!…