METSOLA. Lempoko ne kaikki jaksaa muistaa, onhan niitä siellä toimia.
HONKANEN. Kunniaksi se on isännälle, että pääsee herrain suosioon.
METSOLA (mielissään). Kuluja siitä kyllä enempi on, kuin tuosta lie tuota kunniaa, mutta sama se nyt tuota on, kun lienevät kerta valinneet.
HONKANEN (mielistellen). Nuoko kulut teissä sitten tuntuvat, rikkaassa talonmiehessä? Toista on, jos köyhälle, minunlaiselleni, palkaton virka sieltä annettaisiin. (Pannen kätensä Metsolan olkapäälle) Olen tässä vähän mietiskellyt pyytää piika Tiinaa morsiamekseni. Mitä mieltä isäntä on siitä? —
METSOLA. Mitä muuta, sen kun otat vaan. Tyttö on terve, roteva, tuskin vertaistansa löytäisit. Rahojakin Tiinalla on vähin talletettuna täällä luonani.
HONKANEN (nauraen). Pahempaa ei tehne rahatkaan; vaikka "maasta kulta kotoisin on, mutt' sydän taivahasta".
METSOLA. Ovela vaan olet puheissasi.
Seitsemäs kohtaus.
EDELLISET, SANNA, ANNA ja TIINA (tulevat keittiön ovesta. Sannalla ja Annalla pukukangas sekä suuret silkkihuivit käsissä).
SANNA (ihmetellen). Mutta johan sinä, ukkoseni, olet hulluksi tullut, kun tällaisia olet ostellut! (Näyttelee käsistään) Ovatko nämä nyt sopivat meille, talonpoikaisille naisille?