HONKANEN (tarkastaa). Parakaania se on ja parasta.
METSOLA (mielissään). Kun kerta ostaa, ostaa kaunista ja vahvaa, jos se sitte onkin kallista. Tukkukaupan muistoksi ne ovat teille, pitäkää ne hyvänänne vaan.
ANNA (hyväilee Metsolaa). Kiitoksia paljon, hyvä isä! Tästä tulee todellakin kaunis puku.
HONKANEN (tarkastaa). Ehta musliinia näkyy olevan.
TIINA (ihmetellen ihailee Annan silkkihuivia). Entä silkki sitten! Voi minkälainen! Kuvitettu ja suuri.
HONKANEN (lähestyen Tiinaa). Tuommoisen sen saapi Tiinakin vielä minulta, sen saatte uskoa.
TIINA (nauraen). Phyt! Väliaikaisista lahjoistasi minä viisi, jos ne lahjasi ei tule sydämestä!
HONKANEN (ottaa liivinsä taskusta sormuksen). No sydämestäni sinua rakastan ja sydämestäni myös tämän lahjoitan. (Panee sormuksen Tiinan nimettömään sormeen) Tässä kuulee talonväki päältä.
METSOLA (hajasäärin). Kihlasormus, puhtaasta kullasta, ja minä itse olen puhemiehenä.
TIINA (hämillään). Oletko, Heikki hyvä, oikein tosissasi? (Hyväilee
Honkasta) En tätä olisi sinusta uskonut.