METSOLA. Vai ei rengin säästöt natsi omaa mantua ostaessa? Millähän tuota sitten luulet minunkaan taloa ostaneen?
SANNA. Oikein sanoit, ukkoseni! Ellemme olisi palkkojamme säästäneet, emmepä taloa nyt hallitseisi.
METSOLA. Hm, no olihan tuota vähän säästöä sinullakin, ja kun nuo sitten yhteen panimme, niin päästiin hyvin alkamaan.
TIINA (tiuskaisten). Siinä sen kuulit, tuhlari!
ANNA (puolustaen Anttia). Eihän tuo niin ihmettä ole, jos on kello miehellä.
ANTTI (nauraen). Ja vähän vaatetta, kenkää, jolla itsensä verhoaa… eipä tosin olekaan.
TIINA (vetäen paikkaista takkia yllensä). Kenellä kenkä kengän päällä, sillä velka velan päällä.
ANTTI (ivaten). Ja kenellä paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä, kuten Tiinalla. Mutta usko minua, Tiina hyvä, markkasi eivät minua nieletä, toista maata sen olla pitää!
TIINA (suuttuneena, itkien). Joka toista pilkkaa, sille käy omaan nilkkaan. (Ottaa lypsykiulun ja menee ulos).
Toinen kohtaus.