(Mennessään perälle, vasempaan)
Kyllä se laittaa, kun aika joutuu,
Kodin kullallensa!
Neljäs kohtaus.
NIKKINEN, MÄNTYNEN (tulevat perältä, oikealta. Edellisellä kirje kädessään, Mäntynen kuorien pajukeppiä kävellessään).
MÄNTYNEN. Ikäviä uutisia siis?
NIKKINEN. Niin, — Sutki se on karkumatkalla; puodin oven päällä on jo kanki.
MÄNTYNEN. Konkurssitilaan siis jo julistettu.
NIKKINEN. Teki minullekin siinä aika loven, viisisataa markkaa olin saamisessa.
MÄNTYNEN (totisena). Teidän välitykset lienevät olleet vähän tuota niinkuin niin ja näin? Metsola, se ukkopaha, kärsii kauppiaasta ehkä enimmän, tukkikaupparahansa kun menivät kuin Kankkulan kaivoon.
NIKKINEN (hieman häpeissään, tarjoo Mäntyselle sikarin). Ei tiedä sitä!
Ehkä on pesässä omaisuutta!