METSOLA, MÄNTYNEN, HONKANEN.
MÄNTYNEN (mietteissään). Ikäviä uutisia kyllä. —
METSOLA (pikaisesti ja hätäisenä). Nyt minun täytyy saada rahat tukkikaupan loppuhinnasta. Heti, heti! Ihka joka penni täytyy tulla tuohon kouraani; — uskomista ei ole herroihin! (Kiukkuisena) Ei yhtä tukkia saa enää uittaa, ennenkuin on rahat maksettu. (Hyppien, kiukusta) Kuulitteko te nyt, herrat pomot! (Kiljasee) Rahat tänne ihka paikalla!
MÄNTYNEN (lohdutellen). Rauhoittukaa, hyvä isäntä. Ei pidä kiukutella.
Asianne kentiesi selvenee.
METSOLA (kiukkuisena). Minä en usko enää ketään. Ei, ei, — rahat tänne heti vaan! Missä on se herra Nikkinen?
HONKANEN. Hän lienee jo matkalla kirkolle, asioista selvää ottamaan.
METSOLA (hätäisenä). Lähtekää sitte heti sinne! Tukkikaupastani vaadin loppuhinnan nyt, nyt juuri, tänä iltana!
HONKANEN (päättävästi). Mutta siihen asiaan panen minä topin!
Kiinnittäkää rahat minulle.
METSOLA (katsoa tuijottaa Honkaseen, kuin mielipuoli). Mitä sinulla on niihin tekemistä? (Kiljasee) Häh! Eikö rahat kuulu sitten minulle?
HONKANEN (kiivaasti). Onko Tiinan velka maksettuna korkoineen, ja palkkarahat myös?