Kutsu väki pois ja lyötä rumpua;
Yö on kulunut ja päivä heloisa!
Ennen seisomaan ei la'attu juoksemasta;
Jalo, nuori herra, nyt on kiire vasta".
Pojat.
(Rouva Lenngrénin mukaan).
Mä muistan, niinkuin eilen,
Tuon ajan armahan,
Kun rauha lapsen teillen
Loi ilo-ruusujaan;
Kun pahe kauhistutti
Ja huolet hälveni,
Kuin kaikki ihastutti,
Paitse mun läksyni.
Mä keikuin hymy-huulin
Ja voimin tervehin,
Mä ystäväksi luulin,
Jos kenpä olikin;
Mi hyvään poika vilpas
Ol' kohta veikkosen',
Ja kukin tyttö hilpas
Ol' armas sisaren'.
Mä muistan nurmikkomme,
Joill' yhä lentelin
Ja olin ottelomme
Myös sankar' usehin;
Nuo nujut keppoisamme
Ja naurut telmehen,
Nuo perhot hatuissamme
Ja ruusut poskien.
En vielä vilpistellä
Mä tiennyt ensinkään;
Ken tahtoi leikkiellä,
Se miespä mielestän';
Ja jos ken juonta kantoi,
Tuo kohta suorittiin;
Kun korvapuustin antoi,
Niin viha loppuikin.
Ja tek'pä yh'en verran,
Mi sääty hyvänsä,
Ei rengin eikä herran
Nyt ollut väliä;
Ken vilinässä vimman
Vaan toisen kourihin
Löi kopin korkehimman,
Se mies ol' etevin.
Ei salattu, mi totta,
Mi valhe, julaistiin;
Ei koukuin saatu voittaa,
Jos keilaisissakin.
Min ryysy-mekko saattoi
Mies olla ylinen,
Kun kuninkahan kaatoi
Ja reivi sivus' sen.
Oi, kuinka valitimme
Ja koski sydämeen,
Kun joskus toverimme
Sai kurin kirpeän.
Nyt leikit asemalleen
Taas saadakseni vaan
Mä taitoin nurpeallen
Mes'-leipän' ainoan'.