"Tavallisella nuorten tyttöjen lailla olet sinä luonnollisesti vain ajatellut lähintä tulevaisuutta etkä niitä seurauksia, mitä avioliitto tuo muassaan. Herra Morosoffia vaivaa perinnöllinen tauti, eivät ainoastaan hänen vanhempansa ja sisarensa vaan myöskin hänen isänsä koko suku on kuollut samaan tautiin. Hennoisitko sinä todellakin itsekkään onnen tarpeen takia uudelleen istuttaa tuota vanhaa kirousta saattamalla maailmaan ihmislapsia, joissa itsessään on ennenaikaisen, tuskaisan kuoleman siemen? Morosoff puolsi äskettäin innokkaasti omalta näkökannaltaan Eurotasta ja myrkkymaljaa, niin, hän osoitti että se hoito ja huoli, jolla meidän humaaninen vuosisatamme kohtelee köyhiä ja kurjia itse asiassa on tuskin niin humaanista kuin Eurotas ja myrkkymalja. Täytyykö minun sitten sanoa sinulle mikä erehdys tämä on, sillä se on vain näkyväisten seurausten, eikä suinkaan pahan lähteiden pois nyhtämistä."

Voldemar-sedän sanoista olin ensin lentänyt tulipunaiseksi, sitten kuolonkalpeaksi. Vasta nyt laski hän käteni irti.

"Sinä olet kauhea", sopersin minä.

"Lapsi raukkani", vastasi hän hellästi, "jospa aavistaisit kuinka tämä minuun koskee. Mutta koska sinulla ei ole isää eikä äitiä niin täytyy minun täyttää tämä vaikea tehtävä. Ja siitä syystä haluan minä selittää sinulle ankaran ja armottoman elämänkatsomukseni mikä tykkänään eroaa pintapuolisesta optimismista, joka kokee peittää kaikki haavat pintapuolisella maailman-ihailunsa valkoisella laastarilla. Jos kuljemme sairashuoneissamme ja parantoloissamme, jos lähemmin tarkastelemme avioliittoja ja syitä avioeroihin, niin, jos voimme seurata tuota kauheaa kärsimystä sen lähteille, niin kohtaamme alituisesti tuon armottoman tuomion: 'isäin pahat teot lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen'. On siunausrikas hedelmä, minkä ihmiskunnan kehityshistoria on kypsyttänyt, nimittäin ettei sairaan elämää väkivaltaisesti katkasta, vaan että koetetaan sitä hoitaa ja ylläpitää kaikin keinoin mitä tiede ja ihmisyys voivat tarjota. Sillä kaikella, jolla on osa tähän olevaisuuteen on oikeus elämiseen ja täytyy sen saavuttaa sille asetettu päämäärä, jos mieli että elämän suuri päämäärä voi tulla täyttymään.

"Toiselta puolen on kuitenkin kaiken kärsimyksen ja kurjuuden alkuna tuo jokaisen yksilön synnynnäinen harhaluulo, että ollaan luotu onnellisena oloa varten. Tämä virvatuli on koko inhimillisen murhenäytelmän sisällyksenä ja sen tuulentuvan takia taistelevat ja riehuvat intohimot, ja rakkaus omaan itseensä vallitsee kaikkia muita tunteita. Ja vaikkapa ihminen pystyttäisikin temppeleitä ja alttareita tälle harhaluulolle josta ainoastaan elämä voi vähitellen parantua ja saisi yhä uudelleen kokea, että se odotettu nautinto ja toivottu onni ei ole todellisuuden kanssa yhtä pitävä, niin ei hän saa kuitenkaan mennä niin pitkälle kevytmielisyydessä että hän kirjoittaa vekseleitä tulevaisuuteen, joita toiset elävät saavat lunastaa. Mitä ei mikään kirjotettu laki voi sisältää, ei mikään siveyssääntö voi määrätä, sen täytyy jokaisen jalosti ja vapaasti ajattelevan ihmisen tehdä säälistä ja ihmistunteesta ja kieltäytyä henkilöllisestä onnesta, joka voitetaan toisten kustannuksella.

"Niihin moniin sanontatapoihin ja lauseparsiin joita tämä maailmoista paras on täynnä, kuuluu myöskin lauseparsi lasten ehdottomasta kunnioituksesta ja kiitollisuudesta vanhempiaan kohtaan. Tämä lauseparsi on usein liikuttanut minun rehellisyyttäni, minun totuudenrakkauttani. Mitä kiitollisuuden syytä useinkaan on noilla olentoraukoilla niitä kohtaan, jotka ovat heidät aiheettomasti saattaneet tähän elämään? Sairas ruumis, pimitetty järki, risatauti joka ottaa milloin yhden milloin toisen muodon, sairaudet, jotka heikontavat työkykyä ja estävät jalompien voimien täyden kehityksen. Tämä on inhimillisen yhteiskunnan paise, jonka tänään sinulle paljastan, lapsi-raukkani, paise, jota hyvät ihmiset huolellisesti koettavat peittää, koska he pitävät minun perinpohjaista parannuskeinoani liian julmana. Ja kunnialliset ihmiset, jotka levollisina laskeutuvat kuolinvuoteelleen kun he ensin ovat ulkonaisesti turvanneet lastensa tulevaisuuden, eivät mielellään halua kuulla siitä puhuttavan. He eivät halua mielellään kuulla puhuttavan siitä, että heidän velvollisuutensa lapsiaan kohtaan alkavat jo ennen niiden syntymistä, niin, että vanhemmat itse asiassa ovat velkaa lapsillensa, joilta lapset voivat vaatia tiliä, ei rahojen ja omaisuuden suhteen, mutta sitä paremmin tervettä sielua terveessä ruumiissa."

Minä hypähdin väristen ylös, koko maailma näytti minusta yhdeltä ainoalta suurelta sairashuoneelta. "Lopeta, Voldemar-setä, lopeta! Minä en voi kestää enempää", sopersin minä. Hän laski hellästi käsivartensa olalleni ja siveli hyväillen tukkaani.

"Sinun täytyy se oppia ja sinä olet sen oppiva", sanoi hän rauhallisesti, "sillä sinähän olet Erna Wolzogen, joka et koskaan tyytynyt siihen sovinnaiseen maailmankuvaan, jota pitemmälle useimmat naiset eivät voi päästä koko vaelluksensa aikana kehdosta hautaan. Saadaksesi valistusta ja voittaaksesi itsekkäisyytesi täytyy sinun aina asettaa korkea päämäärä ja vakuuttaa itsellesi aina, että sinun menestyksesi tässä ajassa on liian mitätön, epätäydellinen ja katoavainen seikka, että sen on mahdoton muodostua elämän viimeiseksi päämääräksi. Jegorin, joka myöskin omaksuu opin ihmisten jälleensyntymisestä maan päälle, vaikkakin hän kai on vielä liian nuori käsittämään sen koko merkityksen, toivon minä yhä enemmän ja enemmän oppivan ymmärtämään sen voiman. Ajattele ja tutki kaikkea mitä olen sanonut ja päätä sitten, sillä sinä olet kätesi ja päätöstesi herra."

Sitten hän jätti minut! — —

Minä sulkeuduin huoneeseni, koetin rauhassa koota ajatuksiani ja tarkkaan toistamalla Voldemar-sedän puheet saattaa ajatukseni ja tunteeni järjestykseen. Turhaan! Kauhea ristiriita jää vallitsevaksi, vanha sfinksi katselee uhaten minua pohjattomilla silmillään, leijonan kynnet tuntuvat repivän minut kappaleiksi. Kuka ratkaisee tuon kauhean maailman arvoituksen, kuka selittää minulle kuinka sama luonto jo menneinä aikoina voi salaisilla siteillä solmia yhteen kaksi oliota ja sen jälkeen kohottaa ylipääsemättömän esteen heidän välilleen?