— En halua lainkaan, että minut heitetään pois, sanoi tyttö. — En voi sietää noita rouvia, jotka jättävät miehensä paistumaan tänne tasangolle. Rouva McBryde ei ole jäänyt tänne ainoatakaan kertaa naimisiinmenonsa jälkeen, vaan matkustaa hauskan miehensä luota puoleksi vuodeksi vuoristoon.
— Mutta hänellähän on lapsia.
— Niin, se on kyllä totta, neiti Quested sanoi hämillään.
— Jokaisen pitää ajatella lapsiaan ennen kaikkea muuta, kunnes ne kasvavat aikuisiksi ja menevät naimisiin. Kun se on tapahtunut, on vanhemmillakin oikeus elää jälleen omaa elämäänsä tasangoilla tahi vuoristossa, miten milloinkin sattuu.
— Aivan niin, olette täysin oikeassa. En ajatellut ollenkaan niin pitkälle.
— Ellei ihminen jo silloin ole tullut liian vanhaksi ja tyhmäksi. Hän ojensi tyhjän kuppinsa palvelijalle.
— Tarkoitukseni oli, että serkkuni hankkisivat minulle palvelijan Simlasta, ainakin yhden, johon voisin turvautua häiden aikana, sillä niiden jälkeen Ronny aikoo järjestää esikuntansa kokonaan uudestaan. Hänellä on ollut hyvin hyvät olot nuorena miehenä, mutta kun hän menee naimisiin, pitää hänen sentään tehdä melkoisia muutoksia — hänen vanhat palvelijansa eivät ota vastaan käskyjä minulta, enkä minä moiti heitä siitä.
Rouva Moore avasi ikkunanluukut ja katsoi ulos. Hän oli vienyt Ronnyn ja Adelan yhteen heidän vakavasta pyynnöstään, mutta voiko hän oikeastaan neuvoa heitä enää? Hän tunsi yhä selvemmin (näky vai painajainen?), että vaikka ihmiset ovatkin huomionarvoisia, heidän keskinäiset suhteensa eivät ole yhtä tärkeitä, ja huomasi ennen muuta, että avioliitosta hälistään liian paljon. Ruumiillinen syleily on ollut käytännössä jo vuosituhansia, eivätkä ihmiset kuitenkaan ymmärrä sen paremmin toisiaan. Ja tänään hän tunsi sen aivan erikoisen voimakkaasti.
— Näkyykö vuoristoa ollenkaan?
— Vain muutamia varjoja pimeässä.