Rouva Mooren lähdön jälkeen lisäsivät äkilliset ilmanvaihdokset kuumuutta, kunnes eläminen muuttui kärsimiseksi ja rikoksia rangaistiin satayksitoista astetta näyttävillä lämpömittareilla. Sähköleyhyttimet surisivat ja sylkivät, vedet kuohuivat korkealle kuin verhot, jääpalaset kalisivat, ja näiden puolustuslaitosten ulkopuolella leijaili hitaasti tomupilviä vaaleanharmaan taivaan ja vaaleankeltaisen maan välissä. Euroopassa paetaan pakkasta, ja siitä ovat saaneet alkunsa nuo mainiot sadut, joita kerrotaan takkavalkean ääressä — Balder, Persephone — mutta täällä pyritään pakoon itse elämänlähdettä, tuota petollista aurinkoa, jota eivät mitkään runot ylistä, koska pettymys ei voi milloinkaan olla kaunis. Ihmiset ikävöivät runoutta, vaikka he eivät ehkä tunnusta sitä; he haluavat ilon suloiseksi ja surun arvokkaaksi ja äärettömyydelle muodon, mutta India ei tyydytä heidän vaatimuksiaan. Vuosittain toistuva sekamelska huhtikuussa, jolloin ärtyisyys ja halut leviävät kuin syöpä, on yksi esimerkki siitä, miten India suhtautuu ihmisten alati palaaviin toivomuksiin. Kalat tulevat toimeen paremmin. Kun lammikot kuivuvat, ne kaivautuvat mutaan odottamaan, kunnes sateet pehmittävät niitä ympäröivän kuoren. Mutta ihmiset koettavat olla aina samanlaisia, ja tulos on joskus hyvin huono. Sivistyksen riemuvaunut voivat äkkiä pysähtyä kivettyneinä, ja sellaisina hetkinä näyttää aivan siltä, kuin Englannin kohtalo muodostuisi samanlaiseksi kuin sen edeltäjien, jotka hekin tulivat maahan muuttaakseen sen toisenlaiseksi, mutta sulautuivat lopulta maan omaan kaavaan ja peittyivät sen tomuun.
Adela oli vuosia kestäneen älyllisyyskauden jälkeen ottanut jälleen käytäntöön kristillisen aamurukouksensa. Siinä ei näyttänyt olevan mitään pahaa, se oli suorin ja mukavin tie näkymättömän luo ja se huojensi hänen huoliaan. Aivan samalla tavalla kuin hindukonttoristit pyytävät Lakshmilta palkankoroitusta, hänkin pyysi Jehovalta suotuisaa tuomiota. Jumala, joka suojelee kuninkaita, valaisisi varmasti poliisien järkeä. Hänen Jumalansa antoi lohduttavia vastauksia, mutta kun hän kohotti kädet kasvoilleen, aiheutti se polttavan kuumuuden, ja hänestä tuntui kuin hän olisi niellyt ja sylkenyt taas pois saman inhoittavan ilmakuplan, joka oli ahdistanut hänen keuhkojaan koko yön. Rouva Turtonin äänikin häiritsi häntä. — Onko tuo nuori nainen jo valmis lähtemään? kuului kimakasti viereisestä huoneesta.
— Puolen minuutin kuluttua, mumisi hän. Turtonit olivat ottaneet hänet hoiviinsa rouva Mooren matkustettua. Heidän ystävällisyytensä oli tavatonta, mutta se johtui vain hänen asemastaan eikä hänestä itsestään. Hän oli tuo englantilainen tyttö, jolle oli käynyt niin hirveän huonosti, ettei hänelle voitu olla tarpeeksi hyviä. Ei kenelläkään muulla kuin Ronnyllä ollut aavistustakaan siitä, mitä hänen sisimmässään tapahtui, ja hänelläkin vain hyvin hämärästi, sillä henkilökohtaiset siteet löyhtyvät aina julkisuuden vaikutuksesta. Suruissaan Adela sanoi hänelle: — Minä tuotan sinulle vain huolia. Olin silloin oikeassa sanoessani, että meidän pitäisi olla vain ystäviä. Mutta Ronny väitti vastaan, sillä kuta enemmän Adela kärsi, sitä suuremmassa arvossa Ronny piti häntä. Rakastiko Adela Ronnyä? Se kysymys oli jollakin tavalla sotkeutunut yhteen Marabarin kanssa, koska se oli askarruttanut Adelan ajatuksia, hänen mennessään tuohon turmiolliseen luolaan. Kykenikö hän rakastamaan ketään?
— Neiti Quested, Adela, kello on jo puoli kahdeksan. Meidän pitää nyt ajatella lähtöä oikeudenistuntoon, jos te vain jaksatte.
— Hän rukoilee, kuultiin piiripäällikön sanovan.
— Suokaa anteeksi, rakas lapsi, mitään kiirettä ei vielä ole… Oliko teidän chota hazrinne hyvää?
— En voi syödä mitään. Saisinko hieman konjakkia? Adela pyysi hyläten
Jehovan.
Kun sitä tuotiin, värisytti häntä ja hän sanoi olevansa valmis lähtemään.
— Ottakaa kulaus; se ei ollutkaan mikään tyhmä päähänpisto.
— En usko, että siitä on apua, Burra Sahib.