— Kai lähetit konjakkia raatihuoneelle, Mary?
— Tottahan, ja samppanjaa myös.
— Kiitän illalla, mutta nyt olen kuin riepu, sanoi tyttö lausuen jokaisen tavun niin huolellisesti kuin hänen taakkansa olisi keventynyt, jos tämä tosiasia vain olisi tullut kunnolla julkilausutuksi. Hän pelkäsi hiljaisuutta, josta ehkä saattoi sukeltaa esille jotakin sellaista, jota hän ei itse voinut nähdä. Hän oli herra McBryden kanssa teeskennellysti ja naurettavasti kerrannut hirmuisen luolaseikkailunsa, kuinka mies ei ollut oikeastaan lainkaan koskenut häneen, vaan vetänyt häntä mukanaan, ja niin edespäin. Hänen tarkoituksensa tänä aamuna oli pelästyneenä näyttää toisille, kuinka heikko hän oli. Luultavasti Amritraon ristikuulustelu lannistaisi hänet kokonaan, ja hän tuottaisi häpeää ystävilleen. — Kaikuni on tullut takaisin, hän sanoi heille.
— Mahtaisikohan aspiriini auttaa?
— Se ei ole päänkipua, vaan kaikua.
Koska majuri Callendar ei voinut poistaa Adelan korvien suhinaa, selitti hän sen johtuvan kuvittelusta, jota ei saanut kiihoittaa. Turtonit vaihtoivatkin senvuoksi puheenaihetta. Heikko, viileä tuulenhenki lakaisi maata erottaen yön päivästä. Kymmenen minuutin kuluttua se olisi tiessään, ja heidän piti käyttää sitä hyväkseen ajaessaan kaupunkiin.
— Tulen varmasti lysähtämään kokoon, toisti Adela.
— Ettehän toki, sanoi piiripäällikkö hyvin hellästi.
— Eikö mitä, hän on niin reipas.
— Mutta, rouva Turton…