— Tule nyt vain, Mary, ja koeta tyyntyä, kuiskasi hänen puolisonsa.
— Mutta potilastani ei voida jättää oman onnensa nojaan.
— Onko teillä mitään sitä vastaan, herra Amritrao, että ylilääkäri jää tänne?
— Kyllä, koroke suo valtaa.
— Vaikka se onkin vain jalan korkuinen! No lähdetään sitten kaikki alas, sanoi piiripäällikkö koettaen nauraa.
— Kiitoksia paljon, sanoi herra Das suuresti huojentuneena. —
Kiitoksia, herra Heaslop, kiitoksia kaikki naiset.
Ja koko seurue, neiti Questedkin mukaan luettuna, luopui lyhytaikaisesta ylennyksestään. Uutinen heidän nöyryytyksestään levisi äkkiä ja ulkona oleva väki puhkesi pilkkahuutoihin. Heidän yksityistuolinsa seurasivat heidän mukanaan. Mahomet Ali, jonka rotuviha teki aivan sokeaksi ja mahdottomaksi, vastusti niidenkin siirtoa. Kenen toimesta oli saliin tuotu erityisiä tuoleja, miksi ei Nawab Bahadurille oltu annettu yhtä ja niin edespäin? Kuulijat alkoivat jutella salissa olevista tavallisista ja erityisistä tuoleista, matoista ja jalan korkuisista korokkeista.
Mutta tämä pieni keskeytys oli tehnyt hyvää neiti Questedin hermoille. Hänen rohkeutensa kasvoi nyt, kun hän näki kaikki nämä saliin kokoontuneet ihmiset. Oli kuin hän jo edeltäkäsin olisi saanut kärsiä pahimman. Hän oli nyt aivan varma siitä, että hän kestäisi kaiken hyvin — se on, ilman minkäänlaista henkistä lamaannusta, ja hän ilmoitti Ronnylle ja rouva Turtonille tämän hyvän uutisen. Mutta he olivat liian kiihdyksissä englantilaisten arvon loukkauksesta, kiinnittääkseen huomiotaan siihen. Paikaltaan Adela saattoi katsella tuota luopiota, herra Fieldingiä. Adela oli kuitenkin nähnyt hänet paljoa paremmin korokkeelta ja tiesi hänen istuvan indialainen lapsi sylissään. Fielding valvoi jutun käsittelyä ja piti silmällä neiti Questediä. Kun heidän katseensa yhtyivät, käänsi Fielding katseensa syrjään, ikäänkuin välittömämpi kosketus ei olisi kiinnostanut häntä lainkaan.
Puheenjohtajakin tunsi huojennusta. Hän oli voittanut taistelun korokkeesta ja hankkinut itselleen luottamusta. Hän koetti kuunnella tarkkaan ja puolueettomasti syytekirjelmää ja tahtoi unhottaa, että hänen myöhemmin piti julistaa tuomio sen perusteella. Poliisipäällikkö jatkoi järkähtämättä lukemistaan. Hän oli odottanut tällaisia julkeuden purkauksia, koska ne ovat alemman rodun puolelta luonnollisia tekoja, eikä osoittanut mitään vihaa Azizia kohtaan, häpeällistä halveksumista vain.
Syytekirjelmässä puhuttiin pitkälti niistä henkilöistä, jotka olivat antautuneet vangin petettäviksi, nimittäin Fieldingistä, palvelija Antonysta ja Nawab Bahadurista. Nämä kohdat olivat tuntuneet hyvin epäilyttäviltä neiti Questedistä, ja hän oli pyytänytkin poliisipäällikköä poistamaan ne. Mutta syyttäjät tahtoivat saada aikaan mahdollisimman ankaran tuomion ja koettivat todistaa hyökkäyksen suunnitelluksi. Ja kuvaillakseen Azizin strategiaa he esittivät oikeudelle Marabar-vuorten kartan, johon oli merkitty tiet, joita pitkin he olivat kulkeneet, ja se kaivo, jonka viereen he olivat leiriytyneet.