— Jatkakaa, herra Das. Me emme ole tulleet tänne häiritsemään teitä, sanoi piiripäällikkö suojelevasti. Totta puhuen he eivät olleetkaan häirinneet oikeudenkäyntiä, paitsi että olivat ottaneet sen kokonaan johtoonsa.
Yleisen syyttäjän jatkaessa selostustaan neiti Quested istui katsellen saliin, alussa varovasti kuin peläten vahingoittavansa silmiään. Leyhyttäjämiehen oikealla ja vasemmalla puolella hän näki muutamia puolittain tuttuja kasvoja. Hänen alapuolellaan istuivat nuo hänen yksinkertaisen Indiaan tutustumisyrityksensä pirstaleet — kaikki ne henkilöt, joihin hän oli tutustunut piiripäällikön kutsuissa, tuo mies ja vaimo, jotka eivät olleet lähettäneet vaunujaan, tuo vanhus, joka oli halunnut lainata autonsa, palvelijoita, kaupunkilaisia, virkamiehiä ja vanki itse. Siellä hän istui, tuo voimakas pieni hieno indialainen, jolla oli sysimusta tukka ja notkeat kädet. Adela katsoi häneen tuntematta mitään erikoisempaa mielenliikutusta. Heidän viime tapaamisensa jälkeen hän oli pitänyt häntä kaiken pahan ruumistumana, mutta nyt hän tuntui vain puolitutulta henkilöltä, jollainen hän aina oli ollutkin. Häneen ei kannattanut kiinnittää huomiota, hän ei merkinnyt mitään, ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Vaikka hän olikin »rikoksellinen», ei hänen olemuksestaan uhonnut minkäänlaista synnin tuntua. »Luulen häntä syylliseksi. Vai olisinkohan sittenkin erehtynyt?» Adela ajatteli, sillä tämä kysymys kummitteli vielä silloin tällöin hänen tajunnassaan, vaikka se rouva Mooren lähdön jälkeen olikin lakannut vaivaamasta hänen omaatuntoaan. Puolustusasianajaja Mahomet Ali nousi nyt, esittäen kömpelösti ja sopimattoman ivallisesti kysymyksen, saisiko hänenkin turvattinsa istuutua korokkeelle. Indialainenkin voi näet joskus tuntea pahoinvointia, vaikka majuri Callendar ei tietenkään uskonut sitä, koska hän oli valtion sairaalan ylilääkäri.
— Uusi esimerkki heidän erinomaisesta huumorintajustaan, viserteli neiti Derek iloisesti.
Ronny katsoi herra Dasiin nähdäkseen, miten hän suoriutuisi näistä vaikeuksista. Herra Das tulikin levottomaksi ja antoi puolustusasianajajalle ankaran varoituksen.
— Suokaa anteeksi — nyt oli tullut tuon Kalkutasta kotoisin olevan etevän asianajajan vuoro. Hän oli komea ja kaunis, pitkä ja voimakas mies, jolla oli lyhyeksi leikattu harmaa tukka. — Mielestämme ei ole oikein, että niin monta eurooppalaista naista ja herraa istuu korokkeella, hän sanoi oikein oxfordilaisella äänellä. — Se vaikuttaa levottomuutta herättävästi todistajiimme» Heidän paikkansa on muun yleisön joukossa salissa» Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että neiti Quested jää korokkeelle, koska hän on ollut sairas, ja tulemme edelleenkin kohtelemaan häntä niin hienotunteisesti kuin suinkin, huolimatta niistä tieteellisistä totuuksista, jotka herra poliisipäällikkö äsken paljasti meille. Mutta muihin nähden panemme vastalauseemme.
— Lopettakaa tuo lörpötteleminen ja julistakaamme tuomio, mumisi majuri.
Hieno muukalainen katsoi kunnioittavasti oikeuden puheenjohtajaan.
— Myönnän sen, sanoi herra Das, koettaen toivottomuudessaan piilottaa kasvonsa paperin taakse. — Annoin vain neiti Questedille luvan tulla tänne korokkeelle. Hänen ystävänsä saavat hyväntahtoisesti siirtyä saliin.
— Hyvin tehty, Das, aivan oikein, sanoi Ronny niin rehellisesti, että se vaikutti häiritsevästi tunnelmaan.
— Pitäisikö meidän siirtyä takaisin saliin? Miten julkeaa! huudahti rouva Turton.