— Silloin, kun join teetä luonanne puutarhamajassa.
— Ne olivat hyvin turmiolliset teekutsut. Aziz ja vanha Godbole sairastuivat myös jälkeenpäin.
— En ollut sairas — se, mitä tunsin, oli liian hämärää määriteltäväksi, ja kaikki oli sitäpaitsi liittynyt yksityisasioihini. Nautin laulusta… ja luullakseni juuri silloin jouduin alakuloisen tunnelman valtaan, vaikka en aluksi huomannutkaan sitä… ei, en voi sanoa, että se olisi ollut oikeastaan alakuloisuuttakaan, vaan pikemminkin jotakin sellaista kuin olisin elänyt vain puolilla voimillani. Niin, vain puolilla voimillani. Muistan seuranneeni herra Heaslopia Maidanille katsomaan polokilpailua. Tapahtui paljon muutakin — lienee yhdentekevää, mitä se oli — mutta joka tapauksessa tunsin olevani tavallista huonommassa kunnossa. On aivan varmaa, että olin sellaisessa tilassa huviretkellä, ja nyt te sanotte — siinä ei muutoin ole mitään, mikä järkyttäisi tai loukkaisi minua — te sanotte, että minä näin luolassa harhanäyn, että näin jotakin tuollaista, joka — vaikkakin hirmuisessa muodossa — saa muutamat naiset luulemaan, että heitä on kosittu, vaikka ei mitään sellaista ole tapahtunutkaan.
— Te suhtaudutte siihen kaikissa tapauksissa hyvin rehellisesti.
— Minut kasvatettiin rehelliseksi, mutta eipä se näy, ikävä kyllä, olevan minulle miksikään hyväksi.
Fielding tunsi olevansa jo suopeampi häntä kohtaan ja sanoi hymyillen:
— Se vie meidät taivaaseen.
— Niinköhän?
— Vie, jos vain taivas on olemassa.
— Ettekö te usko sen olemassaoloa, herra Fielding, jos saan luvan kysyä? Adela sanoi katsoen arasti häneen.