— Näin meidän kesken sanoen, hän jatkoi — Fielding inhosi salaisuuksia, mutta sir Gilbert tahtoi itsepäisesti uskoa hänelle niitä — ovat tuolla mäellä asuvat ystävämme hoitaneet koko asian alun perin hyvin huonosti, koska he eivät ole ymmärtäneet, että kellon osoittimet liikkuvat eteen- eivätkä taaksepäin. Mutta seuraavan asian hän sanoi voivansa taata: rehtori saisi vastaanottaa hyvin ystävällisen pyynnön ruveta uudestaan kerhon jäseneksi, ja hän pyysi, ei, vaan vaatikin rehtoria hyväksymään sen. Hän palasi hyvin tyytyväisenä takaisin korkeuksiinsa. Kuinka paljon neiti Questedin pitäisi maksaa ja mitä oikeastaan oli tapahtunut luolassa — ne olivat paikallisia yksityisseikkoja, jotka eivät kuuluneet hänelle.
Fielding huomasi sekaantuneensa yhä enemmän neiti Questedin asioihin. Opisto pysyi suljettuna, ja hän söi ja nukkui Hamidullahin luona, niin ettei ollut olemassa mitään syytä, miksi neiti ei voinut oleskella siellä, jos niin tahtoi. Hänen sijassaan Fielding olisi jo lähtenyt matkoihinsa päästäkseen kuulemasta Ronnyn niukkoja ja hajamielisiä kohteliaisuuksia, mutta Adela odotti, että hiekka hänen tuntilasissaan juoksisi loppuun. Rakennus asuttavaksi ja puutarha kuljeskeltavaksi lyhyinä viileinä hetkinä oli kaikki, mitä hän tarvitsi, ja Fielding saattoi lahjoittaa ne hänelle. Onnettomuus oli saanut Adelan tajuamaan rajoituksensa, ja nyt huomasi Fieldingkin, mikä hieno ja uskollinen ihminen hän oli. Hänen nöyryytensä oli liikuttavaa. Hän ei milloinkaan napissut kovaa kohtaloaan, vaan piti sitä tyhmyytensä oikeutettuna rangaistuksena. Kun Fielding vihjaili hänelle, että persoonallinen anteeksipyyntö Azizille olisi paikallaan, hän sanoi surullisesti: — Tietysti. Minun olisi pitänyt käsittää se itsekin, mutta vaistoni ei ilmaise minulle milloinkaan mitään. Miksi en kiiruhtanut hänen jälkeensä oikeudenkäynnin loputtua? Kirjoitan tietysti anteeksipyynnön, mutta ettekö te tahtoisi sanella sitä?
He kyhäsivät yhdessä kirjeen, joka oli täynnä vakavia ja liikuttavia lauseita, mutta kirjeenä se ei ollut ollenkaan liikuttava. — Kirjoitanko uuden? hän kysyi. — Tahdon tehdä vaikka mitä hävittääkseni olemattomiin aikaansaamani pahan. Voin tehdä tuon oikein ja tämän oikein, mutta kun ne molemmat yhdistetään, ei siitä tule mitään. Se on juuri se, mikä minussa on hullusti. En ole ymmärtänyt sitä ennenkuin nyt. Luulin, että minä, olemalla oikeudenmukainen ja tiedonhaluinen, selviäisin kaikista vaikeuksista.
— Kirjeemme ei kelpaa mihinkään, vastasi Fielding, — eräästä yksinkertaisesta syystä, johon meidän on paras suhtautua rehellisesti. Teillä ei ole mitään todellista tunnetta Azizia eikä indialaisia kohtaan yleensä.
Neiti Quested myönsi sen.
— Ensi kerran tavatessamme toisemme tahdoitte oppia tuntemaan Indiaa ettekä indialaisia, ja minä ajattelin silloin: »Sillä tavalla ei pitkälle päästä». Indialaiset tietävät, pitääkö joku heistä vai ei — siinä ei kukaan voi heitä pettää. He eivät tyydy milloinkaan pelkkään oikeudentuntoon, ja senvuoksi onkin brittiläinen keisarikunta perustettu hiekalle.
— Mutta pidänkö minä sitten kenestäkään? sanoi neiti Quested.
Hän piti luultavasti Heaslopista, ja Fielding vaihtoi puheenaihetta, koska tämä tytön elämän puoli ei liikuttanut häntä.
Hänen indialaiset ystävänsä olivat toiselta puolen hieman ylimielisiä. Voitto, joka olisi tehnyt englantilaisista tekopyhiä, teki heistä röyhkeitä. He tahtoivat saada aikaan hyökkäyksen ja koettivat panna sen toimeen hakemalla uusia vääryyksiä ja valitusten aiheita, joista useat olivat täysin perättömiä. He kärsivät siitä pettymyksestä, joka tavallisesti seuraa taistelua. Se, minkä puolesta taistellaan, ja se, mitä voitetaan, eivät ole milloinkaan samoja asioita; jälkimmäisellä on arvonsa, ja vain pyhimykset luopuvat voiton hedelmistä; mutta se kuolemattomuuden loiste, joka on niille ominaista, haihtuu heti, kun ne otetaan käteen. Vaikka sir Gilbert olikin ollut armollinen, melkeinpä liehitteleväkin, ei hänen edustamansa järjestelmä ollut millään tavalla pistänyt niskaansa ikeeseen. Brittiläinen herruus jäi valtaan yhtä läpitunkevana ja vastenmielisenä kuin aurinko, eikä siitä, mitä tämän jälkeen oli tehtävä, ollut selvillä edes Mahomet Alikaan. Yritettiin äänekkäillä puheilla ja naurettavalla pikkumaisuudella, mutta kaiken sen takana piili vilpitön, vaikkakin epämääräinen sivistyksen kaipuu. — Herra Fielding, meidän kaikkien täytyy tulla sivistyneiksi heti.
Aziz oli ystävällinen ja mahtipontinen. Hän tahtoi, että Fielding »liittyisi Itään», kuten hän sanoi, ja jatkaisi elämäänsä myötämielisessä riippuvaisuussuhteessa siihen. — Voit luottaa minuun, Cyril. — Sitä ei voitu epäilläkään, eikä Fieldingillä ollut mitään, mikä olisi sitonut häntä omiinsa. Mutta hänestä ei tosiaankaan voinut tulla toista Muhammed Latifia. Kun he kiistelivät siitä, sukeltautui näkyviin jonkinlainen rotuvihollisuus, ei katkera, vaan välttämätön kuin heidän ihonsa väri: kahvinruskea helakanharmaata vastaan. Ja Azizin oli tapana lopettaa seuraavasti: — Etkö ymmärrä, että olen sinulle kiitollinen avustasi ja tahdon palkita sinua? Tähän vastasi toinen aina: — Jos haluat palkita minua, niin luovu vaatimasta neiti Questediltä korvausta.