— Hindut eivät osaa runoilla.
— Cyril, sinä teet joskus järkeviäkin huomautuksia. Mutta tämä saa jo riittää runoudesta hetkiseksi. Puhutaan nyt jälleen sinun Englannin-matkastasi.
— Emmehän ole vielä keskustelleet runoudesta juuri lainkaan, sanoi toinen hymyillen.
Mutta Aziz rakasti kameijoja. Hän piti tätä katkonaista keskustelua kädessään kuin kameijan kukkaa ja huomasi sen ikäänkuin kuvastavan hänen omia pulmiaan. Hän palautti muistiinsa hetkiseksi vaimonsa, ja kuten usein tapahtuu voimakkaiden muistikuvien johtuessa mieleen, menneisyys yhtyi tulevaisuuteen ja hän oli näkevinhän vaimonsa luonaan rauhallisessa hindulaisessa viidakkovaltiossa kaukana muukalaisista. — Otaksun, että käyt tervehtimässä neiti Questediäkin, hän sanoi sitten.
— Jos minulta vain on aikaa siihen. Tuntuu oudolta tavata hänet
Hampsteadissa.
— Mikä Hampstead on?
— Lontoon taiteellinen ja sivistynyt etukaupunki.
— Ja siellä hän asuu hyvissä oloissa ja hänen tapaamisensa tulee tuntumaan sinusta hauskalta. Ystäväni, päätäni kivistää tänä iltana. Ehkä minä olen saanut koleeratartunnan. Lähden kotiin aikaisin, jos vain sallit.
— Milloin haluat vaunut?
— Ei minkäänlaista vaivaa minun vuokseni; ajan pyörällä.