Puhutaan vain runoudesta. Fielding käänsi puheen tähän viattomaan aiheeseen. — Kansalaisiltasi on todeltakin ikävät olot. Mistä te oikeastaan runoilisitte? Te ette voi iänkaiken runoilta »kuihtuneesta ruususta». Mehän tiedämme, että se on kuihtunut. Ettekä te voi jatkaa tuota isänmaallista »India, oma Indiamme»-runouttannekaan, koska kenelläkään ei ole mitään Indiaa.
Tällaisesta keskustelusta pidän. Se voi johtaa johonkin kiinnostavaan.
— Olet mielestäni oikeassa väittäessäsi, että runouden täytyy olla tekemisissä elävän elämän kanssa. Tutustuessani ensi kerran sinuun, sinä käytit sitä jonkinlaisena loitsuna.
— Olin silloin vielä lapsi. Silloin olivat kaikki ihmiset ystäviäni. Ystävä — se on Jumalan persialainen nimi. Mutta minä en halua kehittyä uskonnolliseksi runoilijaksi.
— Kuitenkin toivoin sitä.
— Miten niin? Olethan itse jumalankieltäjä?
— Uskonnossa on jotakin, joka on totta, mutta josta ei ole vielä kirjoitettu runoja.
— Selitä tarkemmin.
— Jotakin, minkä hindut ovat ehkä löytäneet.
— Runoilkoot he sitten siitä.