— Tässä ei ole kysymys teidän tunteistanne, vaan maaherran toivomuksesta. Aiotte luultavasti kysyä, puhunko virkani puolesta. Teen niin. Odotan teitä kello kuusi tänä iltana. Muihin suunnitelmiinne emme aio sekaantua.
Hän otti määrättyyn aikaan osaa tuohon vastenmieliseen pikku juhlallisuuteen. Siellä oikein kolisi vieraanvaraisuuden luuranko. — Haluatteko grogin vai tavallisen ryypyn? — Hän jutteli viisi minuuttia rouva Blakistonin kanssa, joka oli ainoa läsnäoleva naisolento. Hän keskusteli McBrydenkin kanssa, joka, tuntien tehneensä syntiä sahibina, oli hermostuneella tuulella avioeronsa vuoksi. Hän puheli uuden ylilääkärin, majuri Robertsin, ja uuden pormestarin, herra Milnerin, kanssa, mutta kuta useampia kerhon jäseniä vaihtui toisiin, sitä muuttumattomammaksi näytti itse kerho jäävän. »Tämä ei ole hyväksi», Fielding ajatteli palatessaan takaisin moskean vieritse. »Me rakennamme kaikki juoksevalle hiekalle, ja kuta nykyaikaisemmaksi maa muuttuu, sitä suurempi on romahdus. Ennen vanhaan, seitsemännellätoista vuosisadalla, jolloin julmuus ja vääryys hallitsivat, korjasi näkymätön voima hävityksen jäljet. Mutta nykyjään toistuu kaikki; ei mikään estä kaikua kuulumasta. Alkuperäinen ääni voi olla hyvinkin viaton, mutta kaiku on aina paha». Tämä ajatus kaiusta piili Fieldingin aivoissa. Hän ei saanut milloinkaan sitä itselleen oikein selväksi. Se kuului siihen maailmaan, jota hän ei ollut saavuttanut tahi jonka hän oli hylännyt.
Aziz tuli päivällisille väsyneenä ja alakuloisena, minkä vuoksi Fielding päätti kosketella heidän välillään vallitsevaa erimielisyyttä vasta myöhemmin illalla, jolloin siitä puhuminen tuntuisi luonnollisemmalta. Hän ei salannut ollenkaan kerhossa käyntiään, mutta sanoi menneensä sinne käskystä eikä uudistavansa vierailuaan, jollei saisi uutta määräystä. — Toisin sanoen, tuskinpa koskaan, sillä aion piakkoin matkustaa Englantiin.
— Arvelinkin sinun lopulta palaavan Englantiin, Aziz sanoi hyvin tyynesti, ja sitten he vaihtoivat puheenaihetta. He söivät päivällisensä melko painostavan tunnelman vallitessa ja menivät sitten puutarhaan ja istuutuivat moguliajalta peräisin olevaan huvimajaan.
— Matkustan vain lyhyeksi aikaa virallisissa asioissa. Esimieheni haluavat minun poistuvan Chandraporesta joksikin aikaa. Heidän on pakko kunnioittaa minua, vaikka he eivät pidäkään minusta. Tilanne on melko hullunkurinen.
— Millaisissa asioissa sitten? Saatko lainkaan vapaata aikaa?
— Saan tarpeekseni voidakseni käydä tervehtimässä ystäviäni.
— Odotin juuri sellaista vastausta. Olet uskollinen ystävä. Mutta emmekö voisi puhua jostakin muusta?
— Miksei, mutta mistä sitten?
— Runoudesta, sanoi toinen kyyneleet silmissä. — Keskustellaan siitä, miksi runous ei enää pysty tekemään ihmisiä urhoollisiksi. Isoisäni oli runoilija ja taisteli teitä vastaan bengaalilaisten kapinan aikana. Tahtoisin olla hänen kaltaisensa mahdollisen uuden kapinan syttyessä. Tällä haavaa olen vain lääkäri, joka on voittanut oikeusjutun ja jolla on kolme lasta elätettävänään.