Tämä nimi raivostutti Azizia. — Mitä se minuun kuuluu, kenen kanssa sinä olet mennyt naimisiin? Anna minun vain olla rauhassa täällä Maussa, muuta en pyydä. Minä en tarvitse sinua, en tarvitse teistä ainoatakaan yksityisessä elämässäni, sen sanon viimeiseen hengenvetoon asti. Niin, niin, olen tehnyt tyhmän erehdyksen, halveksi ja ivaile minua vain. Luulin sinun menneen naimisiin viholliseni kanssa. En lukenut ollenkaan kirjeitäsi. Mahomet Ali petti minut. Luulin sinun varastaneen rahani, mutta — hän löi yhteen kätensä ja hänen lapsensa kokoontuivat hänen ympärilleen — minusta tuntuu sittenkin siltä kuin sinä olisit tehnyt sen. Annan kaiken anteeksi Mahomet Alille, sillä hän rakasti minua. Sen jälkeen hän vaikeni hetkiseksi ja sateen rätistessä kuin revolverin laukaukset hän jatkoi: — Sydämeni kuuluu tämän jälkeen omalle kansalleni. Sen sanottuaan Aziz läksi menemään. Cyril käveli hänen jäljessään savista tietä pitkin pyydellen anteeksi ja selitellen asiaa. Hän oli halukas saattamaan kaiken jälleen oikealle tolalle, ja todisteli hyvin johdonmukaisesti, ettei hän ollut mennyt naimisiin Heaslopin morsiamen, vaan Heaslopin sisaren kanssa. Mutta mitäpä se auttoi enää? Aziz oli perustanut elämänsä erehdykselle, jota ei voinut korjata. Puhuen urdujen kieltä, niin että lapsetkin voivat ymmärtää häntä, Aziz sanoi: — Ole hyvä äläkä seuraa meitä enää, olkoonpa vaimosi kuka tahansa. En halua ketään englantilaista miestä enkä naista ystäväkseni.

Hän palasi kotiin kiihoittuneena ja onnellisena. Tuo hetki jolloin rouva Mooren nimi mainittiin, oli ollut katkera ja hirvittävä nimen herättämien muistojen vuoksi. »Esmiss Esmoor — — —» Rouva Moore oli aina ollut niin hyvä, ja tuo nuorukainen, jota hän tuskin oli katsellut, oli hänen poikansa, Ralp Moore; Stella ja Ralph, joita kohtaan hän oli luvannut olla ystävällinen, ja Stella oli mennyt naimisiin Cyrilin kanssa.

XXXVI

Palatsi kajahteli yhä soittimien kilinästä ja rummutuksesta. Ilmestys oli ohi, mutta sen vaikutus jatkui, ja tämän vaikutuksen tarkoituksena oli antaa ihmisille sellainen tunne kuin ei ilmestystä olisi vielä tapahtunutkaan. Toivo oli jäljellä huolimatta siitä, että sen päämäärä oli saavutettu. Vaikka Jumala olikin syntynyt, ei hänen kulkueensa ollut vielä lähtenyt liikkeelle. Normaalivuosina toimeenpantiin tavallisesti tämän päivän keskipäivällä erinomaisen kauniita juhlallisuuksia rajahin yksityisasunnossa. Hänellä oli pyhään toimitukseen vihitty ryhmä miehiä ja nuorukaisia, joiden velvollisuuksiin kuului hänen edessään tanssien ilmentää hänen uskonsääntöjään ja uskonnollisia mietteitään. Siten hän saattoi mukavasti istuen katsella noita kolmea askelta, joilla vapauttava Jumala astui maailmankaikkeuden yli saattaakseen Indran häpeään, samoin lohikäärmeen kuolemaa, vuorta, joka muutettiin auringonvarjostimeksi, ja sadhua, joka (koomillisin seurauksin) rukoili Jumalaa ennen päivällistä. Kaiken huippuna oli kuitenkin maitotyttöjen tanssi Krishnan edessä ja Krishnan vielä ihanampi tanssi maitotyttöjen edessä, jolloin soittajat sekaantuivat tummansinisiin pukuihin puettujen kruunupäisten näyttelijöiden joukkoon, niin että kaikki muuttui yhdeksi kokonaisuudeksi. Rajah ja hänen vieraansa voivat silloin kokonaan unhottaa katselevansa näytelmää ja rukoilla näyttelijöitä. Mutta tänään ei voinut mitään sellaista tapahtua, sillä kuolema keskeyttää kaiken. Ja kuitenkin sai kuolema aikaan täällä pienemmän keskeytyksen kuin minkä se saa aikaan Euroopassa; sen paatos ei ollut niin vihlaiseva, eikä iva niin julma. Onnettomuudeksi oli olemassa pari kruununtavoittelijaa, jotka molemmat oleskelivat nyt palatsissa ja aavistivat, mitä oli tapahtunut. Mutta he eivät panneet toimeen mitään meteliä, koska uskonto on hinduille elävä voima, joka erityisissä tapauksissa voi tukahduttaa kaiken, mikä on luonteeltaan pikkumaista ja tilapäistä. Juhla jatkui hurjana ja välittömänä, kaikki ihmiset rakastivat toisiaan karttaen vaistomaisesti kaikkea sellaista, mikä voi aiheuttaa riitaa tai tuskaa.

Aziz ei voinut käsittää tätä, yhtä vähän kuin sitä olisi voinut käsittää keskinkertainen kristittykään. Häntä hämmästytti se, että Mau näin äkkiä oli vapautunut kaikesta epäluuloisuudesta ja itsekkyydestä. Vaikka hän oli muukalainen ja perehtymätön hindujen uskonnollisiin menoihin, tuntui väestö hänestä erittäin puoleensavetävältä ja miellyttävältä tähän aikaan; hän ja hänen taloutensa saivat vastaanottaa kaikenlaisia pieniä huomaavaisuudenosoituksia ja lahjoja vain senvuoksi, että hän oli muukalainen. Hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä koko päivänä kuin lähettää lupaamansa lääke vieraskotiin. Se juolahti hänen mieleensä iltapäivällä ja hän rupesi etsimään talostaan jotakin lievittävää voidetta, sillä apteekki oli suljettu. Hän löysikin läkkirasiallisen voidetta, joka kuului Muhammed Latifille. Tämä ei mielellään tahtonut luopua siitä, koska sitä keitettäessä oli luettu loitsuja, mutta Aziz lupasi tuoda sen takaisin voideltuaan pistojen jäljet; hän tahtoi saada verukkeen ratsastusmatkaa varten.

Kun hän sivuutti palatsin, alkoi kulkue järjestäytyä. Suuri väkijoukko katseli ruhtinaallisen kantotuolin kuntoonpanoa, jonka hopeinen lohikäärmeen muotoinen yläosa työntyi näkyviin korkeasta puoliavoimesta ovesta. Siihen sullottiin sekä suuria että pieniä jumalia. Aziz käänsi pois katseensa, koska hän ei oikein tiennyt, kuinka paljon hänen oli lupa nähdä, ja oli samalla vähällä törmätä opetusministeriin. — Ah, sinä voit aiheuttaa minulle viivytystä! ministeri sanoi tarkoittaen sillä, että ei-hindun kosketus voi pakottaa hänet vielä yhteen kylpyyn. Sanat lausuttiin ilman vähintäkään moraalista suuttumusta. — Suo anteeksi, Aziz sanoi. Godbole hymyili ja alkoi toistamiseen jutella vieraskodin vieraista. Kun hän kuuli, ettei Fieldingin rouva ollutkaan neiti Quested, hän huomautti: — Ah ei, hänhän menikin naimisiin herra Heaslopin sisaren kanssa! Aivan niin. Olen tiennyt sen jo toista vuotta. Hän sanoi tämän hyvin välinpitämättömästi.

— Miksi et kertonut sitä minulle? Vaikenemisesi on saattanut minut hyvin ikävään asemaan.

Godbole, jonka ei milloinkaan oltu kuultu kertovan mitään kenellekään, hymyili jälleen ja lisäsi anteeksipyytävästi: — Älä ole vihainen minulle. Olen ystäväsi mikäli persoonallinen rajoitukseni vain sallii, mutta nyt on pyhä juhla.

Aziz tunsi aina olevansa kuin pieni lapsi tämän kummallisen henkilön seurassa, kuin hyvin pieni lapsi, jolle äkkiä lahjoitetaan leikkikalu. Hänkin hymyili ja käänsi hevosensa lisääntyvän tungoksen vuoksi eräälle sivukujalle. Puhdistustyöläisten soittokunta lähestyi. Miehet rämisyttivät seuloja ja muita työvälineitään marssien suoraan palatsin porttia kohti kuin voittoisa armeija. Kaikki muu soitto oli tauonnut, sillä nyt oli juhlamenojen mukaan kaikkien halveksittujen ja hylättyjen hetki. Jumala ei voinut poistua temppelistään, ennenkuin puhdistustyöläisten saastainen kasti oli soittanut kappaleensa; he muodostivat sen saastaisen alkuaineen, jota ilman henki ei voinut aineellistua. Nyt seurasi suurenmoinen näytelmä, joka kesti muutamia silmänräpäyksiä. Palatsin ovet aukaistiin ja sisällä nähtiin koko hovi avojaloin ja valkoisissa puvuissa. Käytävän keskellä oli kultaisella veralla peitetty liitonarkki, jota varjostivat sivuilta mahtavat riikinkukonsulat ja jäykät tulipunaiset pyöreät liput. Se oli laitojaan myöten täynnä pystykuvasia ja kukkia. Kun se kohotettiin maasta kantajien olkapäille, alkoi monsuunin lempeä aurinko heloittaa värittäen maailman, niin että kaikki nuo palatsin seiniin maalatut keltaiset tiikerit näyttivät valmistautuvan hyppyyn, ja vaaleanpunaisia ja vihreitä pilviä leijaili taivaalla kuin repaleisia silkkivyyhtejä. Kantotuoli lähti liikkeelle. Aukio oli täynnä ruhtinaallisia norsuja, joiden piti seurata arkkua katos tyhjänä nöyryyden merkiksi. Nämä pyhät juhlallisuudet eivät kiinnostaneet Azizia lainkaan, koska niillä ei ollut mitään yhteistä hänen oman uskontonsa kanssa. Ne ikävystyttivät häntä ja tekivät hänet hieman ivalliseksi, kuten hänen oman rakkaan keisari Baburinsakin, joka tullessaan pohjoisesta ei löytänyt Hindostanista hyviä hedelmiä, ei raikasta vettä, ei kiintoisaa keskustelua, eipä edes ystävää.

Aukiolta pääsi suoraan ulos kaupungista korkeille kallioille ja viidakkoon. Aziz ratsasti sinnepäin katsellen suurta Maulammikkoa, joka lepäsi hänen alapuolellaan. Se kuvasteli iltapilviä ja sen pinnassa maa ja taivas näyttivät vaipuvan riemukkaaseen syleilyyn. Hän sylkäisi kyynillisesti, nyt vielä kyynillisemmin kuin äsken, sillä tuon liekehtivän ympyrän keskeltä lähestyi pieni musta pilkku — vieraskodin vene. Englantilaiset olivat hankkineet tilapäisiä airoja ja jatkoivat edelleen Indian tutkimistaan. Heidän ilmestymisensä näkyviin teki Azizin suopeamielisemmäksi hinduja kohtaan. Katsoessaan jälleen palatsin maidonvalkoista kupoolia hän toivoi, että epäjumalankuvan kantaminen tuottaisi hinduille iloa, sillä he eivät ainakaan sekaantuneet toisten asioihin. Tuo pyrkimys »ymmärtää Indiaa», joka kerran oli pettänyt hänet Chandraporessa neiti Questedin hahmossa, oli sekin vain keino Indian kukistamiseksi; siihen ei sisältynyt minkäänlaista myötämielisyyttä. Hän tiesi aivan tarkasti, mitä veneessä tapahtui, seurueen tuijottaessa portaisiin, joita pitkin jumalankuvia hetkisen kuluttua kannettaisiin, ja arvaillessa, kuinka lähelle he uskaltaisivat soutaa aiheuttamatta virallista rettelöä.