— Vai niin, tiedätte siis nimenikin. Niin, minä olen Aziz. Aivan niin, teidän erinomainen ystävänne, neiti Quested, ei tietystikään tehnyt minulle mitään pahaa Marabarissa.
Kaikkien valtion tykkien jyminä, kun ne äkkiä laukaistiin, vaimensi hänen viimeiset sanansa. Vankilan pihalta ammuttu raketti antoi merkin. Vanki oli vapautettu ja suuteli nyt laulajien jalkoja. Ruusunlehtiä putoilee taloista, pyhiä ryytejä ja kokospähkinöitä kannetaan esille… Nyt oli juhlan ensimmäinen osa lopussa; Jumala oli laajentanut temppelihän ja pysähtyi hetkiseksi riemuiten. Ristiriitaisia ja sekavia huhuja vapahduksesta saapui vieraskotiin. Näytelmä kiinnosti Azizia ja Ralphia niin suuresti, että he menivät ulos kuistille äkillisen ilotulituksen houkuttelemina. Linnoituksen pronssitykki lähetteli yhä salamoitaan, kaupunki oli valomerenä, jossa rakennukset näyttivät keinuvan, ja palatsi oli saanut ikäänkuin siivet. Alempana väreilevä vesi, vuoret ja taivas eivät olleet vielä mukana; toistaiseksi vain pieni määrä valoa ja laulua taisteli maailmankaikkeuden muodottomien massojen joukossa. Laulu kävi kuultavaksi vain sen alituisen toiston vuoksi. Kuoro toisteli ja käänteli edestakaisin jumalien nimiä.
Radhakrishna
Radhakrishna
Krishnaradha
Rahdakrishna
Rahdakrishna,
Radhakrishna,
Radhakrishna,
Radhakrishna.