— Ah, siitä tulee suurenmoinen juhla verrattuna minun herkkuihini.
Mutta eikö neiti Quested ole jo käynyt luolissamme?
— En. En ole kuullut niistä edes puhuttavankaan.
— Puhuttavankaan? huudahtivat molemmat. — Marabar-vuorten luolista?
— Me emme kuule mitään kiinnostavaa kerhossa. Siellä pelataan vain verkkopalloa ja juorutaan jonnin joutavia.
Vanha mies oli vaiti. Ehkäpä hän ajatteli, ettei neidin sopinut täällä arvostella omaa rotuaan, tahi pelkäsi, että neiti ehkä kertoisi englantilaisille hänen uskottomuudestaan, jos hän olisi samaa mieltä hänen kanssaan. Mutta nuori mies sanoi nopeasti:
— Niin, tiedän sen.
— Puhukaa minulle senvuoksi niin paljon kuin suinkin, sillä muuten en ikinä opi tuntemaan Indiaa. Tarkoitatteko noita kukkuloita, joita katselen joskus iltaisin? Mitä luolia siellä on?
Aziz alkoi selittää, mutta sitten kävikin ilmi, ettei hän itsekään ollut milloinkaan käynyt luolissa, oli vain aina aikonut lähteä sinne, mutta työ ja yksityiset tehtävät olivat esteenä. Luolat olivat sitäpaitsi niin kaukanakin. Professori Godbole laski ystävällisesti leikkiä hänen kustannuksellaan.
— Ovatko nuo luolat suuriakin? kysyi neiti Quested
— Ei, ne ovat verraten pieniä.