— Ja ikäviksi.
Mutta isäntä ei antanut keskustelun saada näin vaarallista käännettä. Hän kääntyi vanhan naisen puoleen, joka näytti levottomalta ja suuttuneelta, hänen voimatta ymmärtää syytä siihen, ja kysyi hänen suunnitelmistaan. Rouva Moore vastasi haluavansa mielellään katsella opistoa. Kaikki nousivat heti, paitsi professori Godbole, joka parhaillaan söi banaania.
— Älä sinä tule mukaan, Adela, sinähän et pidä oppilaitoksista.
— Niin, se on totta, sanoi neiti Quested istuutuen jälleen.
Aziz epäröi. Hänen kuulijakuntansa hajaantui. Tutumpi osa poistui, mutta tarkkaavaisempi jäi jäljelle. Muistaen, että kutsut olivat yksityiset, hänkin jäi huoneeseen.
Keskustelu jatkui entiseen tapaan. — Voitaisiinko matkailijoille tarjota raakoja mangohedelmiä kiisselinä? — Lääkärinä sanon jyrkästi: ei! — Mutta minä lähetän teille joitakin terveellisiä herkkuja, sanoi vanhus. — Teen sen niin mielelläni.
— Neiti Quested, professori Godbolen herkut ovat ihmeellisiä, sanoi Aziz alakuloisesti. Hänkin olisi tahtonut lähettää vieraille herkkuja, mutta hänellä ei ollut vaimoa, joka olisi valmistanut niitä. — Niistä saatte hieman Indian esimakua. Minä, ikävä kyllä, olen sellaisessa asemassa, etten voi lähettää teille mitään.
— En ymmärrä, miksi sanotte niin. Olettehan niin ystävällisesti pyytänyt meitä vierailulle kotiinne.
Aziz ajatteli taasen kauhistuneena asuntoaan. Taivas varjelkoon, tuo tyhmä tyttö oli ottanut hänen sanansa vakavalta kannalta! Mitä hänen nyt piti tehdä? — Niin, se on päätetty! huudahti hän. Pyydän teitä kaikkia vieraikseni Marabar-luoliin.
— Kuinka ihastuttavaa siitä tuleekaan!