Sitten alettiin sanoa jäähyväisiä. Kaikki olivat huonolla tuulella tahi onnettomia. Tuntui kuin itse maastakin olisi huokunut jotakin ärsyttävää. Olisiko kukaan voinut käyttäytyä niin surkeasti Skotlannin nummella tahi Italian alppihuipulla? arvaili Fielding jälkeenpäin. Hänestä tuntui kuin Indiassa ei olisi ollut minkäänlaista tyynnyttävää puolta, johon olisi voinut turvautua. Sellaista ei luultavasti ollut ensinkään olemassa tahi sitten ahmaisi tyyneys kaiken, kuten se näytti ahmaisseen professori Godbolen. Tässä oli nyt Aziz, ärtyisenä ja halveksivana; rouva Moore ja neiti Quested, molemmat tyhminä; hän itse ja herra Heaslop, molemmat ulkonaisesti kohteliaina, mutta todellisuudessa inhoittavina ja toisiaan vihaavina.
— Hyvästi, herra Fielding, ja paljon kiitoksia… Kouluhuoneenne ovat ihastuttavat!
— Hyvästi, rouva Moore.
— Hyvästi, herra Fielding, ihastuttava iltapäivä!
— Hyvästi, neiti Quested.
— Hyvästi, tohtori Aziz.
— Hyvästi, rouva Moore.
— Hyvästi, tohtori Aziz.
— Hyvästi, neiti Quested. Aziz pudisti voimakkaasti neidin kättä näyttääkseen varmuuttaan. — Älkää unohtako luolia. Minä selvitän koko asian käden käänteessä.
— Kiitoksia.