— Luulin sinun haluavan keskustella luolista.
— Niin haluankin. Aziz oli pukeutunut hienosti kaulahuivinneulasta säärystimiin saakka, mutta oli unhottanut niskanappinsa kotiin. Siinä on indialainen kaikessa komeudessaan: hän unhottaa aina yksityiskohdat, mikä taasen johtuu rodulle ominaisesta perusvelttoudesta. Samanlaista haihattelua on »tapaaminen» tuolla luolissa, jotka sijaitsevat monen mailin päässä täältä ja kaukana toisistaan.
— Oletko käynyt siellä?
— En, mutta tunnen silti ne.
— Ah niin, tietysti!
— Oletko sinäkin luvannut lähteä tuolle huviretkelle, äiti?
— En ole luvannut mitään, sanoi rouva Moore melko odottamatta. — En ainakaan tästä polokilpailusta. Aja siis ensin kotiin ja jätä minut sinne. Haluan levähtää.
— Minut myös, sanoi Adela. — En minäkään halua katsella polokilpailua.
— Kuten haluatte, sanoi Ronny. Väsyneenä ja pettyneenä hän menetti kokonaan malttinsa ja lisäsi kovalla, opettavaisella äänellä: — En pidä lainkaan siitä, että sinä lähdet juoksentelemaan indialaisten kanssa. Jos haluat matkustaa Marabar-luolille, saat mennä sinne englantilaisten seurassa.
— En ikinä ole kuullut puhuttavankaan noista luolista, joten en tiedä, missä ne sijaitsevat ja millaisia ne ovat, sanoi rouva Moore. — Mutta missään tapauksessa, hän taputteli istuimen pielusta — en halua enää kuunnella tällaista ikävää riitelemistä.