Aziz käänsi ilmeettömät kasvonsa kuumemittaria kohti.
— Kätenne myös, olkaa niin hyvä. Hän tarttui siihen, katsoi katossa surisevia kärpäsiä, ja totesi sitten sairaassa olevan hieman kuumetta.
— Melko vähän, kaiketi, sanoi tohtorin seuralainen, Ram Chand, joka halusi rettelöidä.
— Hänessä on kuumetta, hänen pitää pysyä vuoteessa sanoi tohtori Panna Lal pudistaen kuumemittaria, itiin ettei sen elohopean korkeudesta saanut enää selvää. Hän oli inhonnut nuorta virkatoveriaan aina tuosta Dapplen tekemästä kolttosesta saakka ja olisi mielellään nipistänyt häntä ja ilmoittanut majurille hänen laiskoittelevan. Mutta hänen itsensäkin pitäisi ehkä piakkoin paneutua vuoteeseen pariksi päiväksi, eikä majuri Callendar sitäpaitsi milloinkaan uskonut alkuasukasten puheita, kun he juorusivat toisistaan, vaikka hän aina uskoihin pahinta heistä. Myötämielisyys näytti hänestä senvuoksi varmimmalta suunnalta. — Kuinka on vatsanne laita! hän kysyi. — Entä päänne, onko se kipeä? Ja kun hän samalla huomasi tyhjän kupin, hän suositteli maitoruokia.
— Tämä oli suureksi huojennukseksi meille. Teitte oikein kauniisti tullessanne katsomaan sairasta, herra tohtori, sanoi Hamidullah imarrellakseen häntä.
— Sehän kuuluu velvollisuuksiini.
— Me tiedämme, kuinka paljon teillä on tekemistä.
— Niin, se on kyllä totta.
— Ja kuinka tautista kaupungissa juuri nykyjään on.
Tohtori epäili, että tähän lauseeseen oli kätketty ansa. Vastasipa hän myöntäen tai kieltäen, kummassakin tapauksessa hänen lausuntoaan voitaisiin käyttää häntä vastaan. — Tauteja on aina liikkeellä, hän vastasi, — ja minulla on paljon työtä, mutta sehän kuuluu lääkärin ammattiin.