— Tiedän sen. Annoin hänelle määräyksen, ettei hän saisi tuoda hevostanne. Sellaisia kepposia me teemme onnettomille englantilaisille. Herra Fielding raukka! Mutta nyt päästän teidät menemään. Ah, hyvä ystävä, paitsi teitä ja Hamidullahia, minulla ei ole ketään, jonka kanssa voisin keskustella tässä kaupungissa. Pidättehän tekin Hamidullahista, vai mitä?
— Paljonkin.
— Tahdotteko luvata minulle, että käännytte heti puoleemme joutuessanne pulaan?
— Minä en joudu milloinkaan pulaan.
»Kummallinen mies. Toivon hänen selviytyvän kunnollisesti kaikesta», Aziz ajatteli jäätyään yksikseen. Hänen ihailunsa oli haihtunut, ja sen vastavaikutus teki hänet suojelevaiseksi. Hänen oli hyvin vaikea kunnioittaa sellaista henkilöä, joka pelaa avonaisilla korteilla. Tultuaan nyt tarkemmin tuntemaan Fieldingin hän tunnusti hänet vilpittömän lämminsydämiseksi ja mutkattomaksi, mutta ei kovinkaan järkeväksi mieheksi. Hänen avomielisyytensä Ram Chandin ja Rafi & Kumppanin läsnäollessa oli vaarallista ja tyhmää.
Mutta he olivat ystäviä, veljiä. Suostumus oli varma, sopimus oli allekirjoitettu ja he luottivat toisiinsa. Hän nukahti muistellessaan näiden viime tuntien tapahtumia — Ghalibin runoja, naisellista kauneutta, vanhaa oivallista Hamidullahia, kunnon Fieldingiä, omaa kunnioitettua vaimoaan ja rakkaita lapsiaan. Hän siirtyi siihen maailmaan, missä nämä ilot saivat olla rauhassa vihollisilta, kukoistaa ikuisessa paratiisissa tahi liukua eteenpäin kirjavasta marmorista rakennettuja kanavia pitkin tai kaartua holveiksi, joihin oli kirjoitettu Jumalan yhdeksänkymmentäyhdeksän nimeä.
II OSA
LUOLAT
XII
Ganges ei ole vanha joki, vaikka se virtaakin Vishnun jalasta ja Shivan hiuksien läpi. Geologia, joka näkee kauemmaksi kuin uskonto, tuntee ajan, jolloin ei tätä virtaa eikä Himalajaa, joka ravitsee sitä, ollut olemassakaan, jolloin meri kohisi Hindustanin pyhien seutujen paikalla. Vuoret kohosivat, meri liettyi, jumalat asettuivat asumaan kukkuloille ja loivat joen, ja India, jota me sanomme ikuiseksi, ilmestyi maailmaan. Mutta India on todellisuudessa paljon vanhempi. Jo esihistoriallisen valtameren aikoina niemimaan eteläinen osa oli olemassa, ja Dravidian ylätasangot ovat olleet maata, niin kauan kuin maata on ollut olemassa. Ne ovat nähneet sen mantereen vajoavan, joka liitti Indian Afrikkaan, ja Himalajan kohoavan merestä. Ne ovat vanhemmat kuin mikään muu maailmassa. Vesi ei ole milloinkaan peittänyt niitä, ja aurinko, joka lukemattomina aikakausina on katsellut niitä, voi vieläkin niiden ääriviivoissa erottaa muotoja, jotka olivat sen, ennenkuin pallomme sysättiin pois sen sylistä.