Miehen huulet kaartuivat hymyntapaiseen.
»Olen sellainen mies, joka rakastaa sinua. Eikö siinä ole kylliksi, oi sinä uteliaisuuden tytär?»
Mutta säikähtämättä välttelevää vastausta tyttö tiukkasi: »Ilmaise minulle nimesi!»
Hymy häipyi nuoren miehen kasvoilta, ja ne kovettuivat jonkun verran. »Minkä tähden? Mitä merkitsee sinulle nimeni?» virkkoi hän venytellen. »Onko mielestäsi mitätön seikka, jos ihmisen nimi kulkee suusta suuhun ja sitä kuiskaillaan talonkatoilla, kunnes kuiske saapuu markkinapaikalle ja kaikki alkavat hokea: 'se ja se on mennyt tästä ohitse'?»
»Mikä markkinapaikka täällä on?» tokaisi tyttö, viitaten lakealle aavikolle. »Enkä minä — enkä minä kuiskaile talonkatoilla», lisäsi hän, muuttuen äkkiä ylvään arvokkaaksi. »Itseäni varten, yksinomaan itseäni varten haluaisin tietää nimesi, oi sinä outo rakastaja.» Ja kun mies yhä empi, kietoi tyttö kätensä hänen kaulaansa ja veti hänen päätään puoleensa, samalla kun hänen loistavat silmänsä hehkuivat kaihoisesti ja hänen rusohuulensa suipistuivat. »Sano se minulle!» jupisi hän hiljaa.
Muutamaan minuuttiin mies ei vastannut. Tummat kulmakarvat syvissä rypyissä, suu tiukasti puristettuna hän tuijotti tyttöön melkein äkäisesti ikäänkuin koettaen saada selville, mitä hänen kiihkeiden pyyntöjensä takana piili. Sitten hän naurahti hieman; sysäsi tytön kauemmaksi ja viritti savukkeen, edelleenkin tarkkaillen toista pyörteisten savutuprahdusten takaa.
»Minua nimitetään — Ahmediksi», virkkoi hän vihdoin.
Tyttö hätkähti, ja lievästi pelokas ilme lehahti hänen kasvoillensa.
»Ahmediksi», kertasi hän verkkaisesti. »Olen kuullut sennimisestä mahtavasta herrasta, joka asustaa eteläisten vuorten tuolla puolen — ben Hassanin heimon hallitsijasta. Oletko sinä hänen sukulaisensa?»
Ällistyneenä nuori mies loi häneen tutkivan katseen, verhoten sen velttojen, puolittain suljettujen silmäluomien taakse, ja hymyili sitten laiskasti. »Kukapa tietää», vastasi hän kohauttaen huolettomasti olkapäitänsä, poltteli sitten jonkun aikaa savukettansa äänettömänä ja lisäsi sen jälkeen: »Minkätähden sitä kysyt? Mitä olet kuullut Ahmed ben Hassanista?» Hän lausui tiedustuksensa näennäisen välinpitämättömästi kumartuen eteenpäin ja sinkauttaen harmaan tuhkakiemuran hätääntyneenä rientävän haaskakuoriaisen eteen.