Ja nyt hän ei milloinkaan saisi sitä tietää. Nyt se oli ollutta ja mennyttä, tämä intohimoinen välinäytös, joka ei ollut tuottanut hänelle muuta kuin kurjuutta ja itse-inhoa, ja edessä oleva elämä näytti hänestä tyhjältä.
Jospa hän vain olisi voinut uskoa ja — antaa anteeksi! Jasmin — jota hän oli aikoinaan rakastanut! Jasmin — joka oli pettänyt hänet!
Tukahtuneesti nyyhkyttäen hän hypähti pystyyn, ja hänen tiukkapiirteiset kasvonsa näyttivät miltei harmailta, vaikka olivatkin tummiksi paahtuneet.
»Lupaan sen sinulle», sanoi hän käheän äänensä vapistessa hillittömästi, »mutta en voi ilmoittaa sitä hänelle nyt — en tänä iltana».
Vähän aikaa sheikki katsoi suoraan ja tutkivasti toisen riutuneisiin, tummiin silmiin, jotka niin läheisesti muistuttivat hänen silmiänsä, ja sitten hänen kasvoillensa äkkiä levisi hymy, jollaista Poju ei ollut koskaan ennen nähnyt, jonka ainoastaan Diana tunsi.
»Ilmoita hänelle sitten, että minä tarvitsen sinua», kehoitti hän lempeästi, käyttäen taaskin tutunomaisempaa arabiankieltä, »mutta ilmoita pian! Ja muista — luotan sinuun!»
Ja pyörähdettyänsä kantapäällään ympäri hän poistui teltasta.
Ilmoita hänelle pian! Mitä hänelle piti ilmoittaa? Sekö, että hän oli vapaa, koska Ahmedilla ei täällä ollut valtaa pitää häntä, että Ahmed, joka oli ryöstänyt hänet niin röyhkeän uhmaavasti ja pakottanut hänet alistumaan tahtoonsa, ei täällä enää ollut hänen kohtalonsa herra ja määrääjä, ei edes oman kohtalonsa herra ja määrääjä, vaan yhtä perinpohjaisesti kuin halvin seuralaisensakin sellaisen hallitsevan tahdon alainen, jonka käsky oli ehdoton! Ei sitä, mitä muuta tahansa. Ikinä hän ei voisi lausua niin nöyryyttävää tunnustusta.
Hänen kasvoillansa oli hyvin katkera ilme, kun hän raotti väliverhoja ja meni verkkaisesti sisähuoneeseen.
Jasmin ei ollut huomaavinansa hänen tuloaan. Tyttö istui liikkumattomana matolla eikä edes kohottanut päätänsä hänen lähestyessään.