Mutta kun hän yleensä oli kohtelias alaisillensa, seurasivat hänen harvinaista ärtymistänsä omantunnonvaivat ja harmittelu, kun hän näki Williamsin tavallisesti aurinkoisille kasvoille nopeasti leviävän alakuloisen ilmeen ja katseli teltasta äänettömästi varpaillansa poistuvaa palvelijaa. Hänen ei olisi tarvinnut loukata poika-pahaa vain sen tähden, että itse oli kurjalla tuulella, mietti hän pahoillansa, kaasi teetä kuppiin ja istuutui pienen pöydän ääressä olevalle tuolille, vaipuen taaskin katkeriin aatoksiinsa.
Mutta hän ei saanut kauan hautoa tuskallisia mietteitänsä.
Tuskin hän oli ennättänyt juoda teensä, kun Williams näyttäytyi uudelleen, astuen sisälle arkailevana ja ilmeisesti hämillänsä.
»Pyydän anteeksi, mylord», alkoi hän empien, »mutta se nuori herra — joka saapui eilenillalla» — hän pysähtyi ikäänkuin etsien sopivaa arvonimeä — »teidän ylhäisyytenne veli, mylord —» sopersi hän vihdoin.
Jokainen hermo pingottuneena ja jäykkänä Caryll kääntyi hitaasti häneen päin ja heilautti kysyvästi päätänsä ovea kohti. »Kyllä, mylord», myönsi Williams vastaukseksi lausumattomaan kysymykseen. Hetkisen Caryll istui äänettömänä sydämensä sykkiessä vimmaisesti.
»Pyytäkää häntä tulemaan sisälle!» käski hän vihdoin, ja hänen särkynyt, käheä äänensä kuulosti hänestä itsestänsäkin ihan vieraalta.
Hän ei liikahtanut, kun kookas, silmääkiehtovaan asuun puettu mies astui telttaan ja tervehti häntä, suoden hänelle miltei huolimattoman, vähäisen salaamin, joka tuntui erottavan heidät entistä kauemmaksi toisistansa. Ja Caryllin silmissä oli kylmän vihamielinen ilme, kun hän taaskin pani merkille toisen röyhkeän esiintymisen ja hieman ylimielisen ilmeen, joka edellisenä iltana oli häntä ärsyttänyt. Ensiksi puhkesi puhumaan Poju, joka astui eteenpäin huolettoman itsevarmana.
»Pyydän tuhannesti anteeksi, että tunkeudun häiritsemään näin varhain, monsieur», alkoi hän ranskankielellä, »mutta palvelijasi kertoi sinun olevan valveilla, enkä kenties saa tänään enää toista tilaisuutta puhellakseni kanssasi — kahden kesken. Saanko polttaa?» lisäsi hän äkillisen epäjohdonmukaisesti, pyöritellen virittämätöntä savuketta pitkissä, ruskeissa sormissansa.
Yhä pahemmin äkämystyen Caryll osoitti teetarjottimella olevaa tulitikkurasiaa ja viittasi pöydän toisessa päässä olevaan tuoliin.
»Etkö osaa puhua englanninkieltä?» kysyi hän tuikeasti, kun hänen veljensä oli istuutunut ja veti burnusinsa liepeitä ympärilleen liioitellun huolellisesti, nostaen toisen punaisesta nahkasta valmistetun saappaan verhoaman jalkansa toiselle.