»Et halunnut vastata minulle, kun tuonnottain tiedustin sitä sinulta, mutta puhu nyt minulle totta; pyydän sitä sinulta. Pitääkö hän oikein todella Pojusta?»
Väristen hänen kosketuksestaan Saint Hubert katsoi miltei pelokkaasti hänen surullisiin, kysyviin silmiinsä. Katsoi vain hetkisen, nousi sitten hänkin seisoalleen kasvot kalpeina ja pingottuneina kuten Dianankin. »Pitääkö hän? Jumala häntä auttakoon, lapsi-poloista!» virkkoi hän arasti. »Jos näkisit hänet, et kysyisi minulta sitä, Diane.»
»Minä aion mennä häntä katsomaan — tänä iltapäivänä.»
Kuullessansa odottamattoman vastauksen kreivi pyörähti ympäri, huudahti äkkiä, tarttui Dianan käsiin ja pusersi niitä huuliansa vasten. »Diane, Diane —» Sitten hän taaskin äkkiä oikaisihe, hänen silmiinsä pilkahtanut tuike haihtui, ja hän astahti taaksepäin, tehden jyrkästi torjuvan eleen. »Ei, ei; se on mahdotonta», sanoi hän raskaasti. »Kerrassaan mahdotonta. Ahmed —»
»Tiedän kyllä», keskeytti Diana väsyneesti. »Ahmed raivostuu. Mutta en mahda sille mitään, minun on mentävä. Vaikka hän ei olisikaan Isabeau de Chailles, olisi minun sittenkin mentävä. Hän on tyttö, tukalassa asemassa, yksin, ympärillänsä vain miehiä —»
»Ei pelkkiä miehiä», oikaisi Saint Hubert. »Ahmed lähetti hänen seuraksensa naisen heidän tulonsa jälkeisenä aamuna. Eikö hän maininnut siitä mitään sinulle?»
»Ei; hän ei virkkanut siitä minulle mitään», vastasi Diana verkkaisesti. Ja hetkisen hän tuijotti värähtämättä Saint Hubertiin, mutta ei nähnyt häntä, vaan rakastetun puolisonsa, jonka monimutkaisen luonteen kaikkia syvyyksiä ei edes hänkään ollut vielä mitannut.
Hän kiskoi harhailevat ajatuksensa takaisin nykyhetkeen, keikauttaen maltittomasti päätään. »Se ei vähennä minun vastuunalaisuuttani», huomautti hän lujasti. »Olen koettanut selittää Ahmedille omaa näkökantaani, mutta hän ei sitä käsitä tai ei tahdo käsittää, ja tiedät, millainen Ahmed on, kun hän päättää jotakin. En jaksa taivuttaa häntä hyväksymään lähtöäni — tant pis, minun on mentävä ilman hänen suostumustaan.»
»Mutta, Diane, taivaan tähden, ajattelehan —»
Diana kääntyi nopeasti häneen päin. »Olen ajatellut. Olen miettinyt niin, että päätäni särkee. Älä tee sitä minulle vaikeammaksi, Raoul! Minun ei ole helppoa menetellä vastoin Ahmedin tahtoa, mutta tässä yhdessä asiassa on minun itseni ratkaistava. Minä lähden El-Hassiin — nyt. Jos tulet mukaani, olen siitä hyvilläni. Mutta jos mieluummin jäät pois» — Toisen silmien nuhteleva ilme sai hänet katkaisemaan lauseensa, ja kreivi tarttui katuvasti hänen käteensä.