Väristen päästä jalkoihin saakka ja painautuen kreivin tajutonta ruumista vasten hän pakottautui silmäilemään ympärilleen. Häntä puistatti, kun hän näki kaatuneet, jotka viruivat hajallaan poljetulla, veren tahraamalla hiekalla. Suurin osa eloon jääneistä rosvoista oli jo lähtenyt pakenemaan, ratsastaen pohjoista kohti. Jälellä oli heistä vain kaksi, jotka seisoivat vähän matkan päässä ja väittelivät kiivaasti keskenänsä.
Ja hänen tarkkaillessansa heitä hänestä tuntui, että toinen koetti suostuttaa toista luopumaan jostakin aikeesta, sillä edellinen piteli kiinni jälkimäisen käsivarresta ja osoitti hoputtavasti heidän loittonevia kumppaneitansa. He olivat molemmat rotevia miehiä, mutta toinen heistä oli kooltansa suorastaan jättiläinen, ja he väittelivät ja kinastelivat, kunnes sanat äkkiä muuttuivat iskuiksi ja he takertuivat käsikähmään keskenänsä. Tempoillen ja sysien he liikkuivat sinne ja tänne, mutta sitten lyhyempi kompastui ja kaatui, kiskoen toisen muassaan. Ja sydämensä jyskyttäessä kylkiluita vasten ja silmiensä pyrkiessä pullistumaan kuopistaan Diana näki jättiläisen kierähtävän päällimmäiseksi kädessänsä pitkä, välkkyvä veitsi, näki purevan terän välähtävän, kun se sujahti suoraan toisen rintaan, ja kuuli murhaajan remahtavan mielipuolisesti nauramaan ponnahtaessansa pystyyn ja lähtiessänsä juoksemaan häntä kohti. Nyt vasta hän näki miehen kasvot, jotka pikemminkin muistuttivat hullua petoa kuin ihmistä, ja oivalsi, että kuolema oli hyvin likellä häntä, ja että jos hän mieli pelastaa henkensä, oli hänen toimittava ja toimittava nopeasti.
Hän oli vieläkin silmiinsä tunkeutuneen hiekan puolittain sokaisema, mutta hammasta purren hän epätoivoisesti pinnistäytyi vastustamaan hiipivää pyörrytystä ja sieppasi Saint Hubertin herpautuneista sormista tipahtaneen revolverin. Ja verenhimosta juopuneena maurilainen syöksyi eteenpäin, hänen hurjistuneet silmänsä kiiluivat, hänen vaahtoiset huulensa olivat vääntyneet kammottavaan virnistykseen, ja hän kyyristeli kuin saaliinsa kimppuun hyppäävä peto.
Mies oli vain muutamien askelien päässä Dianasta, kun viimemainittu laukaisi aseensa. Ja kun hyökkääjä horjui ja retkahti raskaasti kasvoillensa hietikolle, tuntui kaikki mustenevan Dianan silmissä, ja hän nojautui heikkona Saint Hubertia vasten, koettaen säilyttää tajuntansa, joka tuntui olevan sammumaisillaan.
Mutta vähitellen selvisi hämyinen usva, ja hän hypähti pystyyn ja tuijotti hurjistuneena häntä ympäröivää kammottavaa verilöylyn näyttämöä. Sen herättämän kauhun ja peloittavan yksinäisyyden tunteen tähden hänen teki mieli huutaa ääneen, ja hetkiseksi hän painoi kasvonsa käsiinsä, luullen tulevansa hulluksi. Mutta hirvittävästi ponnistaen hänen onnistui jälleen hillitä itsensä.
Ja kun hän nosti päätänsä ja uudelleen silmäili ruumiiden peittämää tannerta, huomasi hän, ettei hän ollutkaan aivan yksin, sillä sekavasta ruumisläjästä oli reutoutunut pystyyn olento, joka verkkaisesti tuli häntä kohti.
Sanomattomaksi huojennuksekseen hän tunsi Ramadanin ja juoksi häntä vastaan. Arabialaisen puku oli repaleinen ja sekaisin, hän huojui epävarmasti kävellessään, verta tippui hänen poskessansa olevasta syvästä haavasta, hänen oikea kätensä riippui hervottomana kupeella, ja hän näytti pysyvän pystyssä yksinomaan tahtonsa voimalla. Mutta kestämästänsä hirveästä kamppailusta huolimatta hän esiintyi yhtä tyynesti ja hämmentymättömästi kuin tavallisesti.
Ensin varmistuttuansa siitä, että Diana oli vahingoittumaton, hän meni emäntänsä seurassa Saint Hubertin luokse, ja he molemmat kumartuivat kreivin puoleen.
Kreivin otsassa oli iso ruhjevamma, joka näytti sivuittain hipaisseen kuulan tekemältä, ja hänen alaruumiissansa oli ampumahaava. Tosin hän vielä hengitti, mutta Diana näki Ramadanin huolestuneista kaavoista kuvastuvan samaa pelkoa, jota hän itse tunsi, ja hänen silmiinsä kumpusi kirpeitä kyyneliä, kun hän silmäili sen miehen kuolonkalpeita kasvoja, joka oli hänestä paljoa rakkaampi kuin oma veli, joka oli ollut horjumattomin, luotettavin ystävä, mitä ainoallakaan naisella oli ikinä ollut.
Kuolisiko Raoul, ennenkuin he ennättäisivät saada apua? Eikö hän, Diana, voisi millään tavoin lievittää hänen kärsimyksiään, jos hän tulisi tajuihinsa?