Antautuen vihdoinkin ruumiillisen nääntymyksensä valtaan hän ei koettanutkaan vastustaa hiipivää unisuutta, vaan loikoi rauhallisesti, tarkkaillen, kuinka varjot huoneessa kuutamon kirkastuessa kävivät tummemmiksi.
Hän oli vaipumaisillaan uneen, kun täydellisestä hiljaisuudesta kuuluva ääni äkkiä herätti hänet valppaaksi.
Aluksi hän kuunteli leväperäisesti, mutta sitten hänen mielenkiintonsa lisääntyi. Oli myöhäistä lepakkojen äännellä — omituista, ettei hän ollut kuullut niiden ääntä aikaisemmin.
Se oli mitätön ääni kiinnittääksensä hänen huomiotaan, mutta hänen kuunnellessansa korvat herkkinä kulki väristys hänen ruumiinsa lävitse, ja hänen sydämensä alkoi sykkiä tukehduttavasti, Sillä nämä lepakot olivat erikoisen itsepintaisia, ja niiden heikko kirahtelu aaltoili yksitoikkoisen säännöllisesti. Melkein tietämättänsä hän alkoi laskea hiljaisten äänien välillä kuluvia sekunteja.
Viisi — seitsemän. Viisi — seitsemän. Ramadan ja S'rir, kautta Allahin, jälleen käyttämässä poikamaista merkkikieltä, Joka vuosia sitten oli usein houkutellut hänet rientämään kuumeisen kiihtyneenä teltastansa liittyäkseen johonkin keskiöiseen kepposeen, jonka arabialaispojat olivat järjestäneet hänen huviksensa. Ramadan ja S'rir — kuinka hän oli saattanut unohtaa heidät?
Hänen mieleensä tulvahti uusi toivo, ja hänen silmänsä leimusivat, kun hän ponnisti antaaksensa vastausmerkin. Mutta hänen kielensä oli jäykkä ja turvonnut, eikä hänen kuivuneilta huuliltaan lähtenyt minkäänlaista ääntä.
Hänet valtasi eräänlainen vimma, kun hän oivalsi, mitä seurauksia hänen äänettömyydestänsä saattaisi olla.
Hän oli varma, että hänen palvelijansa olivat lähellä. Pitikö heidän alttiutensa jäädä palkkiotta? Olivatko he seuranneet hänen jälkiänsä tänne saakka vain sitä varten, että heidän yrityksensä menisi myttyyn, koska he eivät saisi vastausta, jota antamaan hän oli voimaton? Pitikö pelastumismahdollisuuden sittenkin lipua hänen ohitseen?
Jospa hän vain voisi liikahtaa, synnyttää jonkunlaisen äänen, joka tunkeutuisi paksun tiiliseinän toiselle puolelle!
Mutta kykenemättömänä puhumaan, kykenemättömänä hievahtamaan hän tiesi, että hänen pelastumistoiveensa kävisivät joka hetki yhä heikommiksi.