Ja muutamia askelia kauempana oli café maure kirkkaasti valaistuna ja jo täydessä humussa, ja sen avoimesta ovesta tunkeutui rumpujen ja pronssitorvien huumaavaa pauhua.
Hän seisoi hetkisen paikallaan, ja hänen katseensa suuntautui sen ohitse autiolle, hiljaiselle, aaltoilevalle hiekka-aavikolle ja Temaciniin vievälle, yksinäiselle tielle.
Sitten hän veti hatun vielä syvemmälle silmillensä ja asteli edelleen, ollen vähällä törmätä sudanilaiseen vahtiin, joka seisoi muurin nurkkauksessa liikkumattomana kuin pronssipatsas.
Tänä iltana kahvila oli täysi. Caryllista tuntui siellä olevan väkeä enemmän kuin hän koskaan ennen oli siellä nähnyt.
Siristellen silmiänsä jouduttuansa äkkiä valoon hän asteli likaisen lattian poikki sille paikalle, jossa hän tavallisesti istui, työnsi hatun takaraivolle ja silmäili ympärillensä.
Pitkä, kapea huone, jonka alastomissa, rapatuissa seinissä oli likatahroja ja -juovia ja jota valaisivat halvat, lepattavat lamput, tupruttaen savua tahrautuneeseen, kinoittuneeseen laipioon. Huoneen toisessa päässä oli matala koroke, jolla vetelehtivät rummun- ja torvensoittajat ja puolitusinaa jykevätekoisia, uneliaskatseisia tyttöjä räikeän koreissa samettipuvuissa, jotka riippuivat heidän ympärillänsä muodottomien säkkien tavoin. Lähempänä sisään käytävää oli penkkejä ja pieniä rautapöytiä, joiden ääressä istuivat kahvilan vieraat, poltellen savukkeita ja juoden kahvia tai mintulla höystettyä teetä.
Melkein suoraan Caryllin tuolin takana oli toinen ovi. Se vei sisempään huoneeseen — talon vihreään huoneeseen — joka oli täynnä tanssijattaria ja jossa kävi jatkuvana virtana heidän seuraansa etsiviä huvinhaluisia miehiä.
Ja kaikkialla hänen ympärillänsä oli ilonetsijöitä, ylempien luokkien arabialaisia ja katuojien hylkiöitä, sudanilaisia sotilaita ja sekaverisiä ranskalaisia, aavikon paimentolaisia ja joukossa joitakuita epäilyttävän näköisiä eurooppalaisia — enimmäkseen espanjalaisia — kaikki erotuksetta hyvässä sovussa keskenänsä.
Ja kaikkien kasvoilla oli samanlainen ilme. Siitä kuvastui paheellisuutta sen räikeimmässä, inhoittavimmassa muodossa, karkeata himokkuutta, joka naamioimattomana tuntui huutavan hänelle huoneen joka nurkasta. Ja vaistomaisesti vavahtaen inhosta Caryll kääntyi maksamaan kahvikuppia, joka pantiin hänen eteensä pöydälle.
Hän näytti saapuneen esityksen väliajalla.