Sitten tuli hän, lipuen hitaasti eteenpäin vilkaisemattakaan sivuilleen, raollaan olevissa silmissä, jotka eivät näyttäneet näkevän mitään, uneksiva ilme ja kasvot järkähtämättömän ilmeettöminä. Ja hänen takanansa kohosi ilkeäkasvoinen käärmeenlumooja, jurona ja vastenmielisenä, tukevat käsivarret paljaina ja alaston rinta puolittain ison, mustan käärmeen paksujen kiemuroiden peitossa.
Näytännön aloitti mies. Mutta vaikka hänen esityksensä olikin tavaton, ei Caryll ollut tullut katsomaan häntä. Hän tähysti vain tyttöä. Eikä viimemainittu tuntenut eikä nähnyt hänen vakavaa tarkastustaan. Vetäytyneenä likelle pieniä neekeripoikia hän oli polvillansa tomuisella lattialla elottomana ja itseensä vaipuneena ja odotti vuoroansa.
Ensi esitystä seuranneet kättentaputukset loppuivat huoneen toisessa päässä nousseeseen hälinään. Mutta mitä häiriö lieneekin ollut, se meni pian ohitse. Ja taaksensa vilkaistuaan Caryll erotti vain sen, että kuulijakunta näytti järjestäytyneen toisella tavoin — että aavikkolaiset näyttivät olevan enemmän näkyvissä; heitä oli sisäänkäytävän luona tiheä ryhmä, josta heitä ulottui huoneeseen kaksi viivaa, sulkien muut katselijat itsensä ja seinien väliin.
He olivat hurjannäköistä väkeä, ajatteli hän katsellessansa heitä uteliaana, ja otaksuttavasti innostuneempia esitykseen kuin kahvilan kantavieraat. Mutta hänen mielenkiintonsa heitä kohtaan haihtui pian, sillä hänen vuoronsa oli tulossa. Verkkaisesti tyttö nousi pystyyn. Verkkaisesti hän tuli ison suljetun kopan luokse, jonka vierellä maurilainen kyykötti alkuasukkaiden piippu kädessänsä.
Nyt pärisivät ainoastaan rummut, rytmillisesti ja hillitysti. Vihdoin lähti käärmeenlumoojan pillistä vähäinen sävel vienona lirityksenä, aaltoilevana kuin tuulen huokailu. Kopan kansi liikahti ja painui jälleen paikalleen, liikahti sitten uudelleen ja luiskahti syrjään, ja sen avarasta sisuksesta ilmestyi kita auki litteä, sileä pää, lipoen nopeasti kielellänsä. Se kohosi yhä korkeammalle, samalla kun sen jälessä ojentui kiemura toisensa jälkeen jäntevästä, vääntelehtivästä ruumiista, joka haaveellisissa mutkissa huojui musiikin tahdissa.
Ja sen luokse astui tyttö toinen käsi ojennettuna, toinen kohotettuna likaista laipiota kohti.
Hiljaa sihisten kääntyi käärme häneen päin, yrittäen iskeä ja empien, edeten ja peräytyen, kunnes se vihdoin syöksähti vikkelästi eteenpäin ja lipui tytön hennolle käsivarrelle. Sitten se kaarsi hänen hartioittensa ympäri ja hänen toista käsivarttansa myöten ylös.
Hetkisen tyttö seisoi jäykkänä, pitäen sitä ylhäällä, liikahti sitten äkkiä, pudistaen sen irti, otti sen kiinni sen pudotessa ja nosti sen kauhean, pitkäksi ojentuneen ruumiin molemmin käsin korkealle päänsä päälle. Ja niin seisoessansa hän ensi kerran kohotti katseensa ja tuijotti ilmeettömästi edessänsä olevaan kasvomereen. Mutta vain sekunnin ajan.
Taaskin syntyi ovella meteli, esille kiiruhti valkopukuisia hahmoja, ja muiden muassa hypähti Caryll pystyyn sydämensä sykkiessä rajusti, kun hän oivalsi, mitä oli tapahtunut.
Aavikkolaiset pitivät huonetta vallassaan. Nyt heillä oli aseinaan pyssyt, jotka he siihen saakka olivat pitäneet piilossa vaippojensa alla, ja he seisoivat kahvilan säikähtyneitten vieraiden ympärillä ja edessä, muistuttaen elävää muuria.