"Ah, suo anteeksi, minä unhotin", sanoi hän ja pyyhkäsi kädellänsä otsaansa ja tuuheita hiuksiansa. "Sinä olet palvellut kaupungissa, hienoissa perheissä ja jotain herrastapoja on ehtinyt sinuun silloin kiintyä. Toihan nuori neitisi sinut mukanansa, miten olen kuullut — sinä olit kai samassa perheessä hänen kanssaan?"
Tyttö viivytti vastaustansa vähän aikaa epäillen. "Niin, me olimme samassa perheessä — kenraali von Guseckin perheessä Frankfurtissa", sanoi hän ja tarttui koneellisesti, poiskäännetyin kasvoin aaltoaviin tähkiin viereisellä ohrapellolla. "Minä olin aina hänen kanssansa ja tein hänelle kaiken sen kamarineitsyt palveluksen, jommoista tuollainen hennoiteltu 'kotiopettajaneiti' tarvitsee, ja koska minä olen eriämätön hänestä —".
"Niin seurasit häntä tänne suoraan kurjuuteen", täytti hän tytön alkaman lauseen. "Sinä olet sentään sangen kummallinen tyttö, sinä väität, ettet ole mieltynyt nuoreen neitiisi ja sentään pidät yhtä hänen kanssansa, suoraan sanoen kuin 'savi ja olki'. Hänessä lienee jonkunlainen loihtuvoima, jotain tuosta Hamelnin rotanpyytäjän demoonillisesta voimasta. Näyttääkö hän kauniilta?"
Tyttö nojautui tähkiin päin, joita hänellä oli kourassaan ja nykäisi olkapäitänsä. "Sitä, joka on jotakuta aivan lähellä, arvostellaan harvoin oikein —".
"Sfinksi!" huudahti hän ja astui askeleen lähemmäksi tyttöä. "Sinä arvoituksia täynnä olevilla vastauksillasi tekisit hänet minua miellyttäväksi henkilöksi". Hän naurahti raikkaasti, se kuului sentään jotenkin ivalliselta. "Rakas vaiva turhaan, lapseni. Hänen kotiopettajamuotonsa ei minua kiihdytä. Minä menen pois hänen tieltänsä, missä vaan voin. Mutta toista minä halusta toivoisin — ja se on saada oikein nähdä hänen eriämätöintä varjoansa".
Ennenkuin tyttö sai aikaa sitä aavistaakaan, oli hän rohkealla kädellä tarttunut tytön huiviin ja hatun röytään, sekä taivutti molempia vähän sivulle, mutta samassa silmänräpäyksessä vetäysi hän jotenkin nolona, johon tuli lisäksi pelon vivahdus, askeleen takaperin tytöstä — hän oli nähnyt hämmästyttävän kauniit kasvot.
Harmin huudahduksella veti tyttö päähineensä taasen otsalle ja riensi hänen ohitsensa. Ehdittyänsä vähän matkaa eteenpäin, pysähtyi hän vielä kerran ja sanoi värisevällä äänellä, sekä ainoastaan puoliksi kääntyneenä seuraavat sanat: "Te teette pilkkaa neidistä maatilalla sen vuoksi että hän toimii enemmän henkisissä töissä ja samalla hetkellä osoitatte käytöksellänne, miten syvälle nainen alenee teidän silmissänne sen työn kautta, jota minä teen — tuomitseeko mies sillä tavoin"?
Tässä käänsi tyttö hänelle selkänsä, ja poistui niin nopeasti että muutaman silmänräpäyksen kuluttua oli kadonnut hänen näkyvistänsä.
Harmistuneena puri hän alahuultansa ja heitti sikaarin luotansa kauvas nurmikolle. Hän ei enää käsittänyt itseänsä, eikä tekoansa ja hänen äitipuolensa, joka niin usein torui häntä ja oli vihainen, kun hän teki pilkkaa kaikista nuorista naisista hänen seurapiirissään ja kun hän ilkeällä ivalla selitti, että hänen täytyi pidättää itseään että hän saataisiin, jospa vaan tanssissakin, koskemaan "nyörättyihin mamselleihin", — hänen silmänsä olisivat varmaankin nyt levinneet jos hän olisi nähnyt tuon mielentilan johon herra Markus nyt omasta käytöksestään oli joutunut. Mutta niinpä olikin hän sitä ennen tuntenut itsensä ikäänkuin päihtyneeksi ja mikä hänet oli huumannut, oli tytön ääni, joka ikäänkuin hupainen arvoitus oli tunkeunut häneen hummitetusta, salaperäisestä hämärästä.
Yhtä rivakasti, kuin hän oli tullut alas, juoksi hän balkongin rappuja ylöskin, löi lasioven kovasti kiini ja astui muristen akkunan luo. Ah, mitä kaikki tämä merkitsee, miksi kun kaikki ympäri käy, hän tuli niin liikutetuksi sielunsa pohjukkaan asti. Kaikkien hänen ystäväinsä joukossa ei ollut ainoatakaan, joka olisi jättänyt taputtamatta kaunista palvelustyttöä leu'an alle, sekä, jos tilaisuutta oli, painamatta myöskin suudelman ympyriäiselle, ruusunpunaiselle poskelle, ja kenenpä mieleenkään olisi johtunut, siitä keksiä jotain tekiää alentavaa, siinäkin tapauksessa, että asianomainen olisi ponnistanut vastaan. Oliko se mikään rikos että hän oli koskenut tuohon hirveän korkeaan olkihattuun ja suojelustilkkuun? — Yhden ainoan silmäyksen tähden vaan oli häntä huomautettu, ikäänkuin hän olisi hirhiluinen, joka lupaa saamatta oli tunkeunut kaikkein pyhimpään. Tyttöhän kävi tavallisesti ulkotöissä — eikö hän sellaisissa tilaisuuksissa saanut pitää hyvänänsä häpeämättömiäkin silmäyksiä ensimmäiseltä matkustavalta kisälliltä joka astui hänen luoksensa kysymään oikeata tietä?… Mutta hän oli muka "kamarineitsy" maatilalla; hän oli saanut maistaa hienompaa sivistystä. Kieltämättä oli hänellä sitäpaitsi terävä pää ja synnynnäinen kyky heti mukautua oloihin, jonka vuoksi hän käyttäysikin ikäänkuin olisi kuulunut amtmannin perheesen, ehkä hänen päänsä päällä täytyi kantaa kotiin pellon antimia ja tehdä työtä haravalla ja kuokalla pellolla ja niityllä.