"No, no, rakas ystäväni, niin hirveätä ei se sentään ole", keskeytti amtmanni hänet hätäisellä silmäyksellä. Hän kääntyi sivulle päin ja katseli ompelupöytää, joka oli akkunan ääressä. "Hm — hattu ja hansikkaat ovat poissa. Hän lienee taasen metsästä kasvia poimimassa. Olisinpa ollut iloinen, jos olisin saanut esitellä hänet teille. — Sellaisessa humussa, kuin kenraali Guseckin luona, ei hän tosin elä täällä meidän luonamme, mutta kaikissa tapauksissa —".
"Tuon nuoren neidin täytyi asemassaan joutua kovin hemmoitelluksi", tokasi herra Markus pienellä ilkeäntapaisella hymyllä.
"Hemmoitelluksi, kuten perheen omat jäsenet", vahvisti amtmanni tämän keskeytyksen. "Ajatelkaapa vaan: loistava teaatteri, päivällisiä, iltahuvia, oma kamarineitsy, komeita vaunuja" — hän laski nämät kaikki sormillansa — "hän näyttää hyvin kauniilta, on rouvasihminen comme-il-faut, soittaa mainiosti pianoa — ah, Jumalani, miten tuo aina tekee minut vihaiseksi!" keskeytti hän itsensä. "Minulla oli Gelsungenissa flyygeli, soittokone, joka minulle oli maksanut tuhat taaleria. Moni mainio taiteilla on iltahuveissani soittanut sillä — nyt se on eräällä liimatehtailijalla, joka on osannut hankkia rahoja ja puoli tusinaa toiveellisiä liimankeittäjän jälkeläisiä näpsähyttelee sitä. Niin, mutta ei auttanut. Minun täytyi siitä luopua. Tai olkaa hyvä ja sanokaa minulle, missä olisin täällä saanut tilaa tuolle mainiolle koneelle? Olisi ollut hauskaa saadessanne kerran kuulla, minkälainen ääni tällä flyygelillä oli! Veljenityttären käsissä soi tämä soitin oikein ihmeellisen lumoavasti, hänen sormiharjoituksiansakin saatoin huvikseni kuunnella — ah, te ette pidä sellaista?" lisäsi hän kysyvästi, kun nuoren miehen kasvoissa näkyi aivan selvästi ivallinen hymy.
"En"; vakuutti tämä pitemmittä mutkitta. "Pianoa soittavien naisten luku on ääretön, jokaisen päivällisen, jokaisen iltahuvin jälkeen on tuo onneton helylaatikko viimeisenä jälkiherkkuna ja minulla on tapana tarttua hattuuni, kun vaan joku nainen istuu klaveerin ääreen".
Amtmanni naurahti väkinäisesti, rouvansa sanoessa totisesti:
"Minä pyydän teidän uskomaan sanojani että jos olisikin annettu meidän pitää soittokone, niin ei teidän milloinkaan olisi täytynyt paeta tunkeuvaa esitystä. Rakas lapsemme ei etsikään missään yksipuolisessa taiteessa oikeata kutsumustansa, elämänsä määrää —".
"Mutta, pikku ystäväni, minä mainitsin jo, että Agnes on etenkin maalaaja", lausui amtmanni äkkiä ja näennäisellä levottomuudella.
"Hän osaa myöskin toimia kyökissä ja kellarissa", jatkoi rouva — huomasi, että hänelle maksoi enempi lausuminen sisällisen taistelun miehensä niin päättömästi katkaistua hänen puheensa, mutta hän teki sen kuitenkin, vieläpä korotetulla äänelläkin ja huomattavalla painolla sanoissa.
"Minä en oikein käsitä, mitä tarkoitat", keskeytti amtmanni hänet uudestaan. Kova puna nousi hänen poskillensa, hieroessaan vähän äkäisellä suun vääristyksellä polveansa. "Et voine pitää niin suuri arvoisena saada välttämättömästi esitellä Agnekselle, Franz perheen jäsenen ja korkeamman sotilaan tyttären, uutena tutkimuksena tai kyökkikarhuna. Olisipa minun todellakin ollut sääli rahojani, ellei hän olisi edemmäksi päässyt. Asiasta toiseen, herra Markus" — sanoi hän kokonansa muuttaen keskustelu-ainetta, — "Kauvanko aiotte viipyä luonamme Hirschwinkelissä?"
"Ainoastaan muutamia päiviä".