Vanha herra näytti tämän kuultuansa hengittävän helpommin, mutta toisti sentään rypistyneellä otsalla ja tyytymättömällä äänellä hänen vastaukseensa.
"Muutamia päiviä?… Hm, sitten emme kai enää saa iloa nähdä teitä luonamme, jonka vuoksi minä, kun ei tuo onneton luuvalo salli minun tervehdyskäyntiinne vastaamaan, olen pakoitettu tarttumaan suotuisaan hetkeen ja pyytämään suullista vastausta kirjeeseni teille. Siis lyhyesti: miten on nyt rautatiekysymyksen laita? — Oletteko itse ollut tilaisuudessa nähdä, miten riutuneessa kunnossa rakennukset täällä maatilalla ovat — paikkaaminen ja laittaminen ei täällä enään mitään auta. Ja sitäpaitsi tämä vanha könsä, missä asumme, rytisee ja rätisee saumoissaan joka tuulen puuhkahduksella — ja heti kun ensimäinen veturi menee sivuitse, rymähtää kaikki kokoon yhtä varmaan kuin kaksi kertaa kaksi on neljä".
"Sitten on paras sitä ennen repiä se alas —".
"Herra!" — huudahti amtmanni ja näyttipä melkein ikäänkuin olisi hän tahtonut tarttua hiljaisen, tyynen puhujan kurkkuun samalla kun kipeä rouva pelästyksen huudahduksella rukoillen nosti kätensä — "hyvä herra, se on toisin sanoen että tahdoitte heittää minut talostani ja kodistani".
Herra Markus tarttui tyynnyttäin vanhan rouvan käteen.
"Älkäätte, armollinen rouva antako sanojeni itseänne peljästyttää!" sanoi hän. "Tämä huoneus, joka kieltämättä on maahan kaatumaisillaan, ei liene teille niin rakas, ettette haluaisi nähdä mitään muuta sen sijassa. Minä aion rakennuttaa sahamyllyn perustuksista uudelleen; ei mitään muuta jää minulle tehtäväksi kuin, etten tahdo, että rakennus jonakuna kauniina päivänä hautaa vuokraajani raunioihinsa. Ja täällä käy uudestaan rakentaminen paljon helpommin ja pikemmin kuin tuolla joen reunalla. Minä vakuutan teille, että siitä on tuleva kaunis, mukava huoneus tilavine, terveellisine huoneineen, verandoineen ja ikkunaruutuineeen. Me rakennamme sen vähintäin kolmenkymmenen askeleen matkalle haitallisesta rautatien radasta, tallin ja navetan sioitamme huoneen pohjoispuolelle, ja piha saa tilansa huoneuksen takana, jonka vuoksi me luonnollisesti kaadamme männikköä tuolla niin paljon kuin tilan vuoksi vaaditaan… Aivan kohtuullista on, että minä siksi ajaksi kuin rakennus työtä kestää hankin teille sopivan asunnon, jonka vuoksi pyytäisin teidän muuttamaan kotitaloon, jossa asetan toisen puolen yläkerroksen huoneista teidän vapaasti käytettäväksenne — toivon että rakkaan ystävävainajanne toverit hupaisesti teille hänestä muistuttavat ja että viihdytte siellä, kunnes — kuten varmaan luulen toukokuun alussa ensivuonna — voitte palata maatilalle. Suostummeko asiaan näin?"
Rouva koki, katkerasti itkien ja liikutuksesta aivan mykkänä viedä sen käden, joka vielä hänen kättänsä piteli, huulillensa, jonka nuori mies kuitenkin liikutettuna esti.
"Ei, ei", sanoi hän punastuen hämistä, "älkää minua kiittäkö. Ottakaa, mitä teen, viimeisenä tervehdyksenä jalolta vainajalta tuolta haudan toisella puolen olevalta maalta".
Amtmannikin näkyi olevan hämmästynyt ja sanaton. Hänkin lienee tuntenut tarvetta kiitollisesti tarttua nuoren miehen käteen, mutta tämän viimeiset sanat kuultuansa vetäysi hän takaisin ja heristi korviansa. Hän veti kätensä takaisin ja hänen viekkaasta katsannostansa saattoi sellainenkin joka ei ollut aivan suuri ihmistuntia, nähdä, että hänessä selkesi äkkiä ajatus, että "jotain täytyi piillä" tämän tavattoman jalouden takana. — Hän oli noita raakoja, kaikissa elon vaiheissa itserakkaita luonteita, jotka eivät milloinkaan myönnä itse hävittäneensä valtaansa ja arvoansa; he kokevat niin pian kuin mahdollista on tekeytyä joka tilaisuuden vallitsijoiksi, vaikkei heille jätettäisikään kahta tuumaa enempää liikkumisen ja hengittämisen tilaa.
"Niin, kallis ystävättäremme", sanoi hän tyynellä ja kylmällä äänellä sekä ylpeällä katsannolla, "hän tiesi aivan hyvin arvostella, mitä hänelle olimme olleet. Hänestä eroitettuna kannoimme uskollisesti huolet ja ilot hänen kanssaan ja vihdoin halusta jaoimme yksinäisyyden hänen kanssaan täällä ikävässä Hirschwinkelissä… Kuinka monta kertaa enkö huolimatta säästä ja tuulesta mennyt pelaamaan pattia hänen kanssaan lyhentääksensä häneltä pitkät, ikävät talvi-ilmat — enkä shakista lukua pidäkkään, päinvastoin, sen teille vakuutan, hyvä herra!