"Sen olette tosin sanonut", myönsi toinen. "Ja onhan aivan luonnollista, että neiti suojelee sellaista salaisuutta. Juonitteluhan onkin sellaisten neitien lempityötä, ja koska se nyt ei saata tapahtua herrassaleissa, niin silloin pidetään halvemmatkin seurat hyvänä pelkästä asian harrastuksesta. Minä tunnen tuon hiljaisen myyrän työn perheen helmassa — minä tunnen sen hyvin. Luonnollisesti tehdään sellaista työtä mieluimmin omaan laskuun; he eivät näytä kuulevan eikä näkevän mitään, mutta imevät kuitenkin kaikilla huokoisillaan suuria ja pieniä perheen salaisuuksia itsellensä. Ei kuulla minne ne jalkansa asettavat, mutta ne saavat kuitenkin jalan sijan — ja niin kiipeävät he mestarillisesti askel askelelta ylöspäin, kunnes äkkiä istuvat ylhäällä korkeimmalla, nuo nöyrät ja halveksitut naiset ne kuorivat kerman petollisesti hylättyjen morsianten ja isän, joka on leskeksi jäänyt, tyttärien silmien edessä. — Eikö kamarineitsyellä ja kenraali Guseckin perheen kotiopettajan uskotulla ystävällä ole mitään kerrottavaa sellaisista asioista?"
Tyttö seisoi vielä kaivon ääressä puoleksi kääntyneenä hänestä. Toisen puhuessa, oli tyttö kerran nostanut käsiänsä, mutta taasen antanut niiden ristittynä vaipua ja nyt katsoi hän toista, mutta ei haavoitetun liikutetulla silmäyksellä, jonka toinen jo tytössä tunsi; ainoastaan tuskallinen kummastus ja syvä moite kajastihe ruskeista silmistä, jotka hän hitaasti nosti toista vastaan, ponnistuksella lausuessaan:
"Kenraali von Guseck oli leski ja hänellä oli täysikasvuinen poika sekä seitsemäntoistavuotias tytär, joka oli kihloissa. Kaikki nämä kohtelivat nuorempain lasten kotiopettajaa luottamuksella ja kunnioituksella, ikäänkuin hän olisi ollut perhe-jäsen. Ja minä tiedän, ettei kotiopettaja milloinkaan, ei vähimmälläkään omaa etua katsovalla ajatuksella tätä luottamusta väärinkäyttänyt. Minä sen parhaiten tiedän ja panen käteni tuleen, että se on totta".
"Sitä vielä puuttui", keskeytti hän tytön kovalla ja karkealla naurulla. "Tarvitseekin panna työstä kovettunut käsiraukkanne tuleen tämän juurtuneen oma-etuisuuden vuoksi!… Eikö teidät ole vedetty tänne erämaahan hätään ja puutteesen, ettei tuolta hemmoitetulta neidolta puuttuisi palvelusta ja apua? Vanha rouva maatilalla sanoo itse, ettette ole kasvatettu sellaiseen kovaan ulkotyöhön ja nyt te olette pakoitettu ryhtymään näihin vaiheisin palvelusvelvollisuuksiin sen vuoksi että karkoitetulla neidillänne tuskin muuten olisi mitään syötävää".
Tyttö pudotti vilppaasti päätänsä ja purasi pienillä, valkoisilla hampaillansa alahuultansa. Näytti, ikäänkuin hän väkivaltaisesti vai ensi valtauksen hänen sanoihinsa, mutta silmissä kajasti sekunnin ajan voittamaton veitikkamaisuus ja pila.
"Olkaa siis tästä lähin puollustamatta häntä!" sanoi herra Markus, halveksivasti estäen tytön vastaamasta. "Se kunnian pelastus ei teiltä kuitenkaan onnistu, — sen tiedän paraiten minä. Jos sellaiset neidit kerran ovat maistaneet rikkauden hurmaavasta maljasta ovat he kadotetut ja pilautuneet perhe-elämälle. He uneksivat eivätkä sittemmin ajattele muuta kuin ainaiseksi hankkiaksensa itsellensä lujan aseman keskellä taivaallisesti viehättävää ylellisyyttä ja tähän täytyy onnettoman, rikkaan miesraukan auttaa heitä, sama se, josko hän on harmaapäinen ja äreä, tai nuori, sivistymätön, tai ylipäänsä tahtooko hän vaiko ei. Kentiesi herra von Guseck'in huoneessa hyvin tiesivät tämän ja olivat varoillansa, kuten minäkin mieluimmin kaiken aikani eläisin yksin ja itsekseni, kuin asettasin entisen kotiopettajan taloani hallitsemaan — ennen ensimäinen, paras talonpoikaistyttö metsän rinteeltä, jos hänellä vaan on jäljellä rehellisyys otsallansa ja todellisuus sydämessään!"
Hän näki, miten kaikki veri katosi nuoren tytön poskilta, mutta tämä ei vastannut sanaakaan. Laski vaan kätensä astialle, aikoen nostaa sen ja poistua sen kanssa.
"Aiotteko todellakin taasen mennä tuonne?" — Hän osoitti metsänvartian huonetta. — "Eikö siis tuo kauhea melu ensinkään teitä peloita?"
Puoleksi poiskääntyneenä katsoi tyttö puoleksi ummitetuin silmin toiseen.
"Minulla on vahvat hermot, melkein yhtä vahvat kuin tukevalla talonpoikaistytöllä metsänrinteellä; eipä sellainenkaan pelästy kapakan melusta sunnuntai-iltaisin", vastasi tyttö ankarasti ja katkerasti. "Muuten en tässä kysy keneltäkään pelkäänkö vaiko en; tässä minun suoraan tulee välttämättömyyden alle mukautua —".